Muut sivut

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Ne pienet hetket...

...joiden takia jaksaa. Jaksaa jatkaa, nostaa pään pystyyn ja kävellä vastatuulessa. Ne pienet hetket, jotka saavat onnelliseksi, jotka saavat hymyilemään. Jotka saavat hetkeksi unohtamaan kaiken muun, jonka haluan unohtaa. Nämä pienet hetket saavat minut jatkamaan, vaikka tekisi mieli heittää hanskat tiskiin, huutaen samalla perkelettä. Toisin sanoet, ne pienet hetket estävät minua luovuttamasta.
  En ole koskaan ollut luovuttaja. Löydän yleensä jokaisesta asiasta ne hyvät puolet. Osaan unohtaa kaikki huonot asiat ja muistaa jokaisen onnistumisen. Niin, yleensä. Sillä nyt minusta tuntuu, etten enää jaksa. Ylipäänsä mitään. Jaksan Nikkeä, hän on ainoa syy miksi jaksan mitään, sinnittelen pinnalla, vaikka joku vetäsi pinnan alle. Mutta en jaksa mitään muuta. Tuntuu, kuin koko maailma olisi kääntynyt vastaan, kuin kaikki olisivat ottaneet elämäntehtäväkseen satuttaa ja väsyttää minua. Kaikki hyvät ystäväni, jotka olen tuntenut monen monta vuotta, ovat nyt kaukana. Henkilöt, jotka saivat minut hymyilemään ja nauramaan, ovat nyt poissa, eikä ole varmaa, näemmekö seuraavan kerran muutaman kuukauden päästä, vaiko muutaman vuoden päästä. En edes muista, milloin joku ihminen olisi saanut minut nauramaan, oikeasti. Olen kehittänyt itselleni uuden persoonan, joka nauraa kovaan ääneen, tuntematta silti iloa. Kuin kehoni eläisi omaa elämäänsä, mutta itse olisin jossakin aivan muualla. Myönnettäkööt, että perjantai-iltana heräsin oikeasti pitkästä aikaa kaverin synttäreillä. Tuntui hyvältä nauraa taas, ihan oikeasti.
  Mutta kuten ehkä joku huomasi, sanoin, että en muista milloin joku ihminen olisi saanut minut iloiseksi, joka olisi vakuuttanut, että toivoa on, eikä kannata luovuttaa. Mutta onneksi on Nikke. Silloinkin kun pakenen tallille muuta maailmaa, itku kurkussa, jo se että näen rakkaan hevoseni, muuttaa päivän paremmaksi. Joka päivä hymyilyttää yhtä paljon se, että kun menen tarhan portille ja huudan Nikkeä, hän nostaa päänsä, hirnahtaa ja kävelee, joskus jopa ravaa portille korvat hörössä, höristen koko matkan. Ensin en halunnut uskoa, että Nikke tunnistaisi minut, olisi iloinen nähdessään minut. Mutta kun kyselin muilta tallilaisilta, tekeekö Nikke heillekin niin, vastaus oli ei. On todella helpottavaa, että joku, olkoonkin sitten eläin, todellakin ilahtuu nähdessään minut.
  Minä rakastan Nikkeä koko sydämmestäni, ja on ihanaa tietää, että Nikkekin välittää minusta. Toisin kuin ihmiset, Nikke ei välitä siitä, minkä näköisenä menen tallille ja mitä minulla on päälläni. Nikelle riittää se, että hän näkee minut ja tietää, että olen tullut, niinkuin jokaisena muunakin päivänä. En tiedä mitä tekisin ilman Nikkeä. Tästä syystä on todella loukkaavaa, että kaverini puhuvat Nikestä epäkunnioittavasti. Vaikka tiedän, että he suurimmaksi osaksi vitsailevat, se satuttaa silti. Se, että he sanovat, että Nikke ei ole tallilla enää huomenna, todella aiheuttaa minulle pelkoa. He eivät ymmärrä, miten paljon Nikke merkitsee minulle, miten tärkeä ja rakas se on. Muille se on vain eläin, minulle se on koko elämä. En halua kuvitella huomista ilman Nikkeä, vaikka tiedän että sekin päivä koittaa. Kun rakas ystäväni ei enää ole täällä. En halua ajatella sitä vielä. Meillä pitäisi olla vielä monta yhteistä vuotta, ellei mitään pahaa tapahdu. Silloinkin, kun Nikke kuskaa minua ympäri kenttää, painaa kädelle, tai ei halua keskittyä hyppyihin, rakastan sitä silti. Aina. Muille Nikke ei ole täydellinen. Se ei ole rakenneruusunen, se ei osaa vaikean A:n koulukuvioita, ei hyppää 150cm rataa. Mutta minulle se on täydellinen. Se riittää. Sen luonne on täysi kymppi. Tiedän, että voin silitellä sen päätä aivan rauhassa, tietäen, että kohta Nikke torkkuu, pää sylissäni. Tiedän että voin halia Nikkeä, voin harjailla sitä monta tuntia, tietäen että se ei kyllästy. Ja se, että Nikke luottaa minuun. Vaikka välillä suutun sille, se luottaa silti, että tulen jokaisena päivänä, silitän sitä ja puhun sille hiljaa. Nikke tietää, että se voi nukahtaa pää sylissäni, ja luottaa siihen, että vartioin sitä. Koska Nikke on minulle kaikki.

  Tästä tuli nyt tälläinen postaus, millä ei ole aihetta. Minun taytyi vain saada kirjoittaa pääni selväksi. Tämän viikon estevalkasta en saanut kuvia, mistä syystä en tee siitä postausta. Joulukalenteri on tulossa hyvää vauhtia, kannattaa joulukuun ajan tsekkailla blogia melko aktiivisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti