Muut sivut

lauantai 14. toukokuuta 2016

Se tunne

Tähän väliin voisin tunkea blogiin esteratsastuksesta kertovan kuvauksen, joka piti tehdä äikän tunnilla. Ilmeisesti olin ihan hyvin onnistunut kuvaamaan tunteen radalla, sillä melko hyvän numeron siitä lopulta sain. Tarkoituksena oli siis kuvata omaa tunnetilaani radalla ja pakko myöntää, onnistuin omasta mielestäni vangitsemaan fiiliksen tekstiin. Kommentoikaa alle, mitä tykkäsitte. Enjoy!

Tunsin, kuinka suuri tummanruunikko hevonen steppasi jännittyneenä allani. Yritin parhaani mukaan pitää huomioni poissa edellisestä ratsukosta, joka oli juuri nyt radalla. Kävelin massiivisten esteiden lomassa, väistellen upeaa, sulavalinjaista ratsukkoa, joka hyppäsi suuret esteet vaivattomasti ja kevyesti. Suljin koko muun maailman ulkopuolelle. Suljin pois upean, siron ratsukon, suljin pois pelottavan, suuren tuomaripöydän, suljin pois valtavan, hurraavan yleisön. Keskitin kaiken huomioni hevoseen ja sen rauhoittamiseen. Tumma hevonen korskui allani, tiesi mitä oli tulossa. Jouduin tekemään töitä saadakseni pidettyä hevosen käynnissä. Hengitin itse syvään, rauhoituin ja rentouduin satulassa. Saman tien hevonen allani lopetti taistelun, huokaisi ja jatkoi kävelyä aivan rauhassa, silti katsoen esteitä valppaasti, kuin kysyen: Joko, joko? Hevonen lukee ratsastajaa, aina.
Keskityin kertaamaan rataa mielessäni. Se oli ehdottomasti haastavimpia, mitä olin koskaan ratsastanut. Suuret, korkeat ja värikkäät esteet kohosivat edessäni reilusti yli metrin korkuisina. Rata oli täynnä jyrkkiä käännöksiä, hankalia välejä ja tiukkoja sarjoja. Näin silmäkulmastani, kuinka valkoinen hevonen laskeutui viimeiseltä esteeltä alas ja yleisö puhkesi raikuviin suosionosoituksiin. Ratsukko oli ensimmäinen, joka oli selvinnyt koko radan puhtaasti läpi.

Korjasin istuntaani kiiltävän mustassa, puhtaassa satulassa ja keräsin juuri puhdistetut ohjat käsiini. Tunsin heti, kuinka hevonen kokosi itsensä korkeampaan muotoon, kaarsi hiestä kiiltävän kaulansa mutkalle. Tunsin, kuinka ohjastuntuma kiristyi, hevonen puri kiinni metallinhohtoiseen kuolaimeen. Rauhoitin hevosta parhaani mukaan pienillä, huomaamattomilla avuilla ja istunnallani. Kun sain hevosen rentoutumaan, siirsin radan puoleisen pohkeen eteen ja painoin kevyesti. Samalla hetkellä hevonen syöksähti eteenpäin keinuvaan, nopeatempoiseen laukkaan, ja keskitin huomioni hyvän, tasaisen tempon ja rytmin löytämiseen. Ohjasin hevosen lähtölinjan yli kohti ensimmäistä, leveää estettä ja kuulin kuin sumussa lähtökellon kilahduksen.

Hevonen kiihdytti vauhtiaan allani, pidensi laukka-askeleitansa ja ponnisti maasta esteen yli. Nousin seisomaan jalustimille ja menin liikkeen mukana, kun hevosen etujalat iskivät maahan. Pidin tasapainoni, ja nousin hieman irti satulasta, pieneen etunojaan.

Tunsin kuinka tuuli puhalsi vasten kasvojani, letitetyt hiukseni hakkasivat selkääni vasten. Seuraava este lähestyi nopeaa vauhtia. Keskitin kaiken huomioni leveään puomikasaan, ja tunsin, kuinka hevonen allani lisäsi kierroksia. Sen kaula oli hiestä märkä, se puri kuolainta vasten pidäteapuja.
 
Aivan kuin ukkospilvet olisivat pitkään varanneet sähköä sisäänsä ja nyt viimein taivas salamoi ja leiskui. Istuin hetkeksi satulaan, tunsin kuinka hikinoro valui kypärän alta otsalle. Tein suuremman pidätteen, laskin laukka-askeleet ennen estettä ja tunsi kuinka hevonen venytti itsensä pidempään muotoon, ponnisti maasta ja liisi esteen yli. Juuri siihen paikkaan haluaisin pysähtyä. Siinä haluaisin viettää loppuelämäni.

Hengitykseni oli salpautunut jännityksestä. Hevonen oli pysähtynyt, katsoi korvat hörössä ympäristöä. Sen lyhyt, ohut, tumma karva kiilsi auringossa ja sen silmissä paloi liekki. Päivä oli kuuma, kentän vaalea hiekka pöllysi niin, että oli hankala nähdä eteensä. Sisälläni paloi tuli, hevonen oli liekeissä kanssani. Juuri sillä hetkellä en ajatellut mitään muuta, kuin sitä hetkeä. Muuta maailmaa ei ollut olemassa.

Koko loppurata meni juuri niinkuin piti. Puna-valkoinen sarjaeste ylittyi vaivattomasti, ja leveästä, pelottavasta, kirkkaan sinisestä vesimatosta päästiin yli pienen neuvottelun jälkeen. Kun viimein viimeisen, värikkään esteen jälkeen hevseni etujalat osuivat maahan ja valkoinen, kuiva hiekka pöllähti eteeni, väsymys tulvahti kehooni. Valtava yleisö puhkesi raikuviin aploodeihin ja suosionosoituksiin. Jalkoja ja käsiä särki, tuntui kuin kaikki voima olisi kulunut pois. Hevonen laukkasi hidasta, keinahtelevaa laukkaa. Koko tumma hevonen oli melkein musta, se oli aivan hiessä. Tein muutaman suuren pidätysavun yrittäessäni pysäyttää vahvaa eläintä. Vaikka ratsustanikin oli kaikki voima loppu, se yritti puskea vielä eteenpäin. Lopulta sain suuren eläimen pysähtymään. Silti, vaikka olin väsynyt, lihaksia särki, janotti ja oli nälkä, en voinut muuta kuin hymyillä ratsastaessani valkoisesta avonaisesta portista viileälle, varjoisalle hiekkatielle, jota reunusti suuret puut.

Pian olin takaisin suurella kentällä, laukkaamassa pitkän hevosjonon johtajana, sinivalkoinen ruusuke liehuen hevoseni suitsissa. Tunsin oloni vapaaksi, tyyneksi kun väsynyt eläin allani venytti kaulaansa ja pidensi askeleitansa. Istuin irti kiiltävän mustasta satulasta pienessä etunojassa. Valkoisten nahkaisten hanskojen peittämät sormeni pitivät kiinni rennolla otteella nahkaisista stoppareista mustissa nahkaohjissa. Puhtaassa mustassa kypärässäni olevat timantit ja glitterit heijastivat valoa punaisten kisarakennusten seinille, jotka reunustivat kenttää valkoisten puuaitojen takana. Yleisö hakkasi käsiään yhteen rytmissä ja kaiuttimista soi musiikki taustalla.

Tämän takia minä tein töitä. Valmentauduin kesäkumalla ja kaatosateessa, juoksin kymmeniä kilometrejä ja tein jokaisena iltana raskaat lihaskunto sarjat. Tämän tunteen takia en viettänyt aikaa kavereideni kanssa ja asetin aina tallityöt etusijalle. Hengitin ilmaa keuhkoihini ja odotin malttamattomana seuraavaa kertaa, kun liidän esteiden yli ylväällä hevosella yleisön pidättäessä hengitystänsä. Tätä minä rakastan. Sanoivat muut mitä tahansa.


Aada Rouhiainen, 7b

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hurmaavalta tuo tämän tekstin ratsu!! Ja hyvä teksti. Ehkä joissain kohdissa olisi aavistuksen saanut olla vähemmän tarkentavia osia, ei aivan niin "lihavoitua" tekstiä, mutta hyvä!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tekstin ideana oli kirjoittaa mahdollisimman tarkka kuvaus, eli kuvata tekstin tunnetiloja, näkymiä ja muuta mahdollisimman tarkasti. Opettaja antoi ohjeeksi ajatella jokaisen lauseen jäkjeen "Tarkenna, tarkenna, tarkenna". :D Mutta kiitos! :)

      Poista