Muut sivut

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Mussa on voima, jota ei voi hiljentää

Jotenkin tuntuu, että minun ja Wonyn alkumatka ei ole sujunut ihan mutkitta. Tai siis, ei se ole. Tänä aikana Wonyn kanssa on sattunut kaksi vahinkoa, joiden seurauksena kärsin ihan mukavista kivuista pari päivää. Lisäksi, meillä on ollut ratsastuksessa kaikennäköistä ongelmaa. Meillä on saattanut mennä yhtenä päivänä ihan törkeen hyvin, kaikki onnistui, saatiin mentyä hyvin puomeja, Wony oli hyvin avuilla, yms. ja seuraavana päivänä laitankin jo valmentajalle viestiä itku kurkussa, pyytäen häntä tulemaan paikalle seuraavana päivänä, kun hevonen laukkasi ympäri kenttää täysin ilman kontrollia, juosten pakoon jokaista käskyä, jonka sille antaa.



Pari kertaa on oikeasti päässä kiertänyt vain yksi ajatus, ja se on ollut: "Mihinköhän mä oon taas onnistunu sekaantumaan?" No, kukaan ei sanonut, että minun ja Wonyn tie olisi helppo. Wony on todella herkkä hevonen, joka jännittyy helposti ja säpsyy kaikkea. Minä olen taas todella helposti turhautuva, sekä myös helposti jännittyvä ratsastaja. En osaa nollata tilannetta, vaan minulle jää sellainen turhautunut fiilis päälle. Lisäksi ollaan nyt valmentajan kanssa pohdittu sitä, että meillä käy tosi helposti niin, että Wony säikähtää jotain ja jännittyy, jonka seurauksena minä jännityn, jolloin Wony jännittyy vielä enemmän, jonka seurauksena minä jännityn vielä pahemmin... Ja tadaa, ongelma on valmis! Ei siis taideta olla ihan täydellisin ratsukko, vai?
  
 





 Kaikesta huolimatta, saatamme jopa ollakin. Sillä noiden muutaman huonon ominaisuuteni lisäksi, minussa on yksi luonteenpiirre, joka pelastaa meidät, saa homman toimimaan. Tämä on sattumoisin vahvin luonteenpiirteeni. Joku, joka tuntee minut, tietää jo mistä puhun. Olen rehellisesti sanottuna maailman itsepäisin ihminen, ja jos minä jotain päätän, menen vaikka läpi harmaan kiven saavuttaakseni sen, mitä olen päättänyt. Ja kun minä päätin, että minä saan tämän homman toimimaan, teen minusta ja Wonysta ratsukon, niin senhän minä hitto vieköön teen, aivan sama kuinka paljon kyyneliä ja aikaa se vaatii!






 Rakastan mennä puomeja Wonylla, ei puutu ainakaan lennokkuutta hommasta. :D

Joten: kun seuraavan kerran Wony jännittyi, ajattelin päässäni vain: "Nyt Aada perkele. Kun kerran osaat ratsastaa, niin ratsasta!" Ja niin omituiselta kun se kuullostaakin, tässä kohtaa ratsastaminen tarkoitti sitä, että hengitin syvään, annoin hieman ohjaa, ja kirjaimellisesti lösähdin selässä. Kyllä. Muutuin selässä sellaiseksi suureksi jauhosäkiksi. Pysyin mahdollisimman kevyenä, mutta hidastin omaa kevennystäni, päästin ohjat pidemmiksi, levitin käsiä, ja annoin ryhtini kadota täysin. Toisin sanoen, pidin huolen, että en ollut millään tavalla jännittynyt. Ja kappas kummaa. Eikös se hevonenkin rauhoitu alla hetkessä.



On se kummallista, miten paljon se oma pää vaikuttaa oikeasti tähän touhuun. Kuinka paljon sillä on merkitystä, mitä omien korvien välissä liikkuu. Helposti tulee pistettyä hevosen viaksi se, joka johtuu täysin ratsastajasta. Tässä meidän tilanteessa vikaa oli kummassakin, ja joskus tarvitsee vain löytää se "ääripää", jotta paketin saa taas kasaan. Täytyy aina muistaa: "Kun haluat mennä lujempaa, hidasta. Kun haluat hypätä korkeampaa, madalla esteitä. Kun haluat huipulle, palaa takaisin alkuun." Ja ilmeisesti listaan voi myös lisätä: "Kun etsit vikaa hevosesta, korjaa ensin oma pää."



Tämän Ahaa-elämyksen jälkeen, meillä on mennyt ihan huippu hyvin. Jokainen treeni on edellistä parempi, kerta kerralta opimme ymmärtämään toisiamme paremmin. Ja pari päivää sitten, kun nämä kuvat otettiin, ensimmäistä kertaa ikinä ajattelin hetkittäin: "Vau. Tältäkö tuntuu, kun oikeasti osaa ratsastaa?" Osasin tehdä oikeasti hyvät päätökset puomille lähestyessä, siirtymiset sai ratsastettua ensimmäistä kertaa nopeiksi (tai siis, nostothan on aina ollut meillä nopeita, lähinnä ne raville siirtymiset :D)  ja niitä sai tehtyä paljon peräkkäin. Ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että tästähän voi oikeasti tulla jotakin. Eikä tämä tietenkään olisi mahdollista ilman rakasta hevostani, joka on yksinkertaisesti paras kaikista. Niin rasittava ja haastava kun se välillä onkin, Wony on ihan huippu. Ei voi muuta sanoa. Mä olen niin onnellinen, sillä mun hevonen on mun mielestä paras, ja mä uskon, että meistä vielä tulee jotakin. Ja eikö se loppujen lopuksi ole ainoa, millä on oikeasti väliä?


"Alotan ittestäni, korjaan mun mielen. Nostan mun katseen, ja mun suupielet." Näihin sanoihin lopettaen, vilpittömösti toivon, että kaikilla muilla menee yhtä hyvin, ja että jokainen teistä jaksaa taistella sen edestä, mikä on tärkeää. <3

 Suuri kiitos aivan ihanista kuvista Ailille!

4 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus! Mun mielestä sä sovit tosi hyvin Wonylle :D Uskon että teistä voi vielä tulla oikein hyvä ja tomiva ratsukko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ehkä meistä tosiaan vielä jotakin tulee, paljon aikaa ja vaivaa se kyllä vaatii. :D

      Poista