Muut sivut

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kuinka pitkään vahvin jaksaa?

Huh huh! Viime päivät (viikot) ovat kyllä olleet taas sellaista tunteiden vuoristorataa, että ei ennen ole osunut omalle kohdalle. Ja nyt en siis tarkoita tätä mitenkään positiivisella tavalla, koska kaikki menee tietenkin aivan penkin alle. Yhtenä hetkenä tekee mieli itkeä, toisena itken. Kolmantena ahdistaa niin paljon, että soitan paniikissa kaverilleni ja pyydän tätä muistuttamaan, miten hengitetään, ja seuraavaksi löydänkin itseni makaamasta omalta lattialtani, nauraen vedet silmissä. Ihan vaan koska ahdistaa niin paljon, kaikki menee päin p*rs*ttä, minulla ei ole enää minkäänlaista otetta elämääni, eikä minulla ole mitään käsitystä siitä, mikä minua vaivaa. Ihan totta. Mikä minua vaivaa?

 Postaus on täytetty omilla suosikki quoteillani.

  Blogissa olen pysynyt tästä hiljaa siitä asti, kun kirjoitin postauksen nimeltä AIKA KULTAA MUISTOT. Omasta mielestäni tästä postauksesta tuli maailman sekavin, purin vain mielestäni kaikki ajatukset sanoiksi. Tämän postauksen suosio yllätti minut täysin - kommenttien määrässä se johtaa kirkkaasti, eniten katsottujen postausten listalla se pitää toista sijaa. Tällä postauksella en pyri päihittämään tuon postauksen tilastoja, ei se ole edes mahdollista. Kuten edelliselläkin kerralla, päässäni vain on tällä hetkellä aivan liikaa ajatuksia, aivan liikaa häiriötekijöitä, aivan liikaa asioita, joista täytyy päästä eroon.
   Kirjoittaminen on aina ollut minulle luontevin tapa purkaa ja selvittää ajatukset, päästä perille siitä, mitä päässä liikkuu. Usein kirjoittaessani jotakin tällaista, vajoan täyteen transsiin, jolloin sormeni vain liikkuvat näppäimistöllä itsestään, kirjoittaen tekstiä jostakin syvältä, syvältä päästäni. Niin syvältä, että vasta lukiessani sanoja myöhemmin, ymmärrän sen, että ne ikinä olivatkaan päässäni. Ymmärrän sen, että juuri ne asiat aiheuttivat minulle pahan olon ja kun lopulta sain asiat julki, oloni helpottui huomattavasti. Juuri sen takia kirjoittaminen on minulle paras apu silloin, kun minun on paha olla, sillä tällöin usein ymmärrän vasta itse, mikä pahan olon on aiheuttanut.


   Sillä ei usein ole väliä, mitä kirjoitan. Kunhan vain... No, kirjoitan. Yritän välttää tällaista asiaryöppyä blogin puolelle viimeiseen asti, uskon ettei kukaan jaksa lukea näitä postauksia loputtomiin. Siispä blogi on viimeinen vaihtoehto kun haluan purkaa ajatukseni. Tätä ennen on monta muuta vaihtoehtoa, niistä ensimmäisenä varmastikin kappaleiden kirjoittaminen. Parhaimmillaan tekstiä vain syntyy ja parhaat kappaleeni kirjoitan juurikin silloin, kun minulla on oikeasti jokin syy, tai motiivi kirjoittaa.
   Nyt minulle on vain kehittynyt valkoisen paperin syndrooma. Minulla olisi vaikka kuinka paljon asiaa, josta voisin kirjoittaa kappaleen, mutta päässä lyö vain tyhjää. Jos vain pääsisin alkuun, tekstiä syntyisi kyllä vaikka kuinka, mutta en pääse! Saatan tuijottaa tyhjää paperia tunnin, mutta jokainen pätkä kappaleesta, joka päässä syntyy, tuntuu tyhmältä ja hylkään sen siltä kädeltä.


   Toinen erittäin hyvä keino päästä tyhjentämään kovalevy on calligrafia, joka tarkoittaa siis erilaisten tekstien ja fonttien "piirtämistä". Jokaisen calligrafiatyöni taustalla on aina jotakin. Esimerkkinä toimikoon teksti "Carpe Diem", eli elä hetkessä. Tämän tekstin taustalla on juurikin se asia, josta viimeksi kirjoitin tunnepurkauksessa, eli se, että en osaa elää tässä hetkessä. Sitten taiteilen siitä jonkin kivan tekstin kivalla fontilla, ja kehystän sen huoneeni seinälle, jotta voin nähdä tämän aina. Vähän niinkuin muistutus! Harmi vain, ei näillä töillä ole paljoa vaikutusta mielialaani, mutta aina voi toivoa. Onhan se aina hyvä syy piirtää!
   Nyt voisin pikkuhiljaa siirtyä tekstin oikeaan aiheeseen. Jotenkin alkaa kyllä jo tuntumaan siltä, ettei tällä tekstillä ole ns. punaista lankaa, mutta menkööt. Minua on siis jo jonkin aikaa ahdistanut ja stressannut kaikki. Ja nyt minusta viimein alkaa tuntumaan siltä, että en enää jaksa. Aloittakaamme ongelmavyyhdin purkaminen siitä. Elämäni on aivan liian kiireistä, en pysty kaikkeen. Tallilla menee joka päivä pidempään, joka päivä tulee enemmän läksyä, kouluhommat venyvät aina vain myöhemmälle, minulla ei ole aikaa tehdä mitään, mistä pidän. Ei aikaa soittaa tai laulaa, ei juosta, tai muuten tehdä mitään liikuntaan liittyvää, ei ole aikaa kirjoittaa blogia, ei piirtää, ei hoitaa koulua. Joka ikinen yö nukkumaanmenoni venyy 10 min myöhempään, kuin edellisenä, joka aamu olen entistä väsyneempi. Ja nyt meillä ei vielä edes ole kokeita, kuvitellaampa sitten, että on! Meillä on tähän mennessä ollut kaksi lyhyttä testiä ja molempiin minulle on jäänyt aikaa lukea n. 10min illalla, jolloin olen lähtenyt seuraavana päivänä kokeeseen vähän sillä mielellä, että "Mitäköhän tästäkin taas tulee...?" Seuraavan päivän aikataulu kummittelee jo päässäni, stressitasot kasvaa, nukkumisongelmat alkavat, tulen entistä väsynemmäksi... En pysty tähän! Olen syöksykierteessä, eikä pakoa pois näy. Nyt vielä kun W muuttaa Mänttään, se tarkoittaa viimeistään sitä, että aikaa ei jää millekkään muulle. Kaikki tallilla sanovat vain, että hevostytöillä ei ole aikaa mihinkään, ja koulunkäynnistä täytyy alkaa vähän sitten vaikka luistamaan... En minä aio tehdä niin harrastukseni vuoksi!


    Tämä tuokin meidät sitten W:n asiaan. Minähän olin jo yhdessä vaiheessa varma, että myyn Wonyn. Se aiheuttaa niin paljon stressiä, rahanmenoa ja huonosti nukuttuja öitä, että en pysty tähän enää. Välissä jo peruin päätökseni, kun W oli aivan huippu ratsastaa heti saikun jälkeen, mutta nyt ei taas onnistu mikään. W kuskaa minua ympäri kenttää jännittyneenä, enkä voi sille mitään, mikään ei auta. Kun ajatteleekin Mänttään muuttoa, valmennuksia, ratsastusta, yms. alkaa vain ahdistaa. Ei sillä että pelkäisin, vaan sillä, että turhaudun, kun mikään, mitä teen ei auta. Minä en tiedä mikä on vikana ja se turhauttaa minua hyvin, hyvin paljon.
    Viimeaikoina minua on myös ilahduttanut todella paljon se, että olen päässyt takaisin rakastamani harrastuksen pariin, kyseessähän on siis juokseminen. En muista olenko blogiin ikinä kertonut, että minulla on ehkä maailman hankalin polvi, eikä kukaan tiedä mikä sitä vaivaa. Minulla on epäilty rasitusvammoja, murtumia, vanhoja vammoja, jotka ovat palanneet kuvioihin... Mikään ei selitä polveni käytöstä. Se saattoi ihan yhtäkkiä aamulla olla niin kipeä, etten päässyt sängystä ylös, sillä en voinut varata painoa jalalle, toisena päivänä pystyin helposti juoksemaan kymmenen kilometriä ilman, että siinä kohtaa sattui. Seuraava aamu olikin sitten asia erikseen, mutta juostessani en ajatellut seuraavan päivän kipua. Ajattelin sitä, miten ihanaa on taas juosta, tuntea miten voima kumpuaa syvältä sisältä, puskee eteenpäin. Juokseminen on minulle todella tärkeää, enkä antanuut polvikipujen viedä sitä minulta.


   Hetki sitten kuitenkin polveni kipeytyi niin paljon, että minun oli yksinkertaisesti pakko lopettaa juokseminen kahdeksi kuukaudeksi. Tämän ajan polvi oli lähestulkoon täysin kivuton ja parin kuukauden loman jälkeen aloin varovaisesti hölkkäämään lyhyitä matkoja, pidentäen matkaa vähän kerrallaan. Ensimmäiset viikot sujuivat hyvin, polvi pysyi kunnossa ja olin jo aivan täpinöissäni siitä, että pääsisin pian kunnolla taas juoksemaan ja kohottamaan yleiskuntoani entiselle tasolle.
   Valitettavasti en sitten päässytkään. Tällä viikolla juoksin ensimmäistä kertaa koko matkan tallille, oikeasti reipasta tahtia. Olin juossut melkein saman matkan jo monesti aiemminkin, jolloin kaikki meni hyvin. Kuitenkin tuon ensimmäisen "rankan juoksupätkän" (eihän se siis mikään rankka ollut, mutta rankempi, kuin edelliset) jälkeisenä aamuna koin taas karvaan pettymyksen. Aamulla heitin jalat lattialle sängyltä ja nousin ylös - paitsi etten noussutkaan. Sillä juuri sillä hetkellä, kun varasin painoa vasemmalle jalalle, polven läpi sävähti niin voimakas, viiltävä kipu, että purin hammasta välttääkseni huudon ja kaaduin takaisin sängylle. Ei tarvinnut olla Sherlock Holmes osatakseen päätellä, että polveni oli kipeytynyt. Taas. Nyt minulla on sitten huomiselle aika varattu lääkärille, odotan tulevaa pelon sekaisin tuntein. Mitä jos saan liikuntakiellon? Sitten en voi juosta. Entä jos minulta kielletään ratsastus? Kuka liikuttaa W:n? Wonylla ei ole vuokraajaa, ei ketään joka sitä voisi päivittäin ratsastaa.


   Lisäksi tuntuu siltä, että elämäntapani ovat huonontuneet reilusti viime aikoina. Stressi on lisääntynyt, mikä taas tarkoittaa sitä, että akne on räjähtänyt naamalleni jälleen kerran. Minulla ei ole minkäänlaista unirytmiä, joka tekee minusta kiukkuisen ja väsyneen. Minulla ei ole ollut aikaa treenata lainkaan koulujen alettua, mikä taas tarkoittaa sitä, että kuntoni on päässyt romahtamaan kunnolla ja ulkonäköpaineet alkavat painaa taas päälle. Olen jatkuvasti vihainen vähän kaikille vähän kaikesta, mielialani heittelevät laidasta laitaan, minulla ei ole enää otetta elämääni! Blogikin aiheuttaa minulle todella paljon päänvaivaa, sillä kommenttien tulo ja katselukerrat ovat kuihtuneet olemattomiin parin viime postauksen aikana, ja minulla kummittelee jatkuvasti päässä ajatus siitä, että blogin taso laskee, kuin lehmän häntä, eikä ole mitään, mitä voisin sille tehdä. Minulla ei ole postausideoita, ei kuvia, ei mitään materiaalia jaettavaksi, joten ei ihmekään, jos loppuu mielenkiinto lukea!
    Näiden "selitettävien" syiden lisäksi on sitten vielä muutakin. En tiedä miten päin se menee, aiheuttaako väsymykseni tämän tunteen, vai aiheuttaako tämä tunne ahdistusta ja sitä kautta väsymystä. Mutta minulla on jatkuvasti se tunne, että minut korvataan. Ihan kaikissa asiayhteyksissä, pelkään koko ajan, että minun tilalleni tulee joku parempi ja minä jään yksin. Ennen minulla ei ole ollut tällaista tunnetta, vaan olen aina antanut muiden olla sitä mieltä mitä on, minä pärjään yksinkin. Paitsi että viime aikoina en ole enää parjännyt. Olen huomannut, että minulle on muodostunut elämääni muutama todella tärkeä ihminen, joita ilman en jaksaisi tätä kaikkea. Sitä kautta on kuitenkin myös tullut pelko siitä, että mitä jos eräänä aivan tavallisena päivänä nämä muutamat ihmiset ilmoittavat minulle, että löysivät paremman ihmisen elämäänsä, jonkun joka hoitaa minun asiani, mutta paremmin. Minulla on tämä hylätyksi tulemisen tunne jatkuvasti, enkä edes tiedä, mistä se kumpuaa. Se vain on. Eikä minulla ole mitään tietoa, mitä minun pitäisi tehdä sille. Minulla ei ole mitään tietoa, mitä teen nyt, miten jatkan, miten jaksan. Kaikki sanovat minulle, että olen vahva ja kestän kyllä. Mutta kuinka pitkään vahvinkaan kestää? Kuinka vahva se vahva on? Kuinka pitkään vahvan täytyy jaksaa väkisin, vain sen takia, että muut sanovat hänen olevan vahva?
    Nyt minun on aika taas heräillä tästä kirjoitustranssistani. Tulipa taas postaus, sekava kuin mikäkin. Paljon asioita jäi sanomatta, kuten viimeksikin, mutta sain osan ajatuksista päästäni pois, se on alku. Minulla ei tosiaan ole mitään tietoa siitä, miten jatkan, mutta se ei voi olla näin. Jonkun asian on muututtava ja pian.
   Olen pahoillani, että teidän täytyi taas lukea yksi näitä sekavia, ajatustenpurkupostauksia, mutta näiden kirjoittaminen auttaa minua, samoin se, jos kuulen jonkun muun kärsineen samoista tunteista, mutta selvinneen niistä. Myönnettäkööt, nuo kannustavat quotet ovat ehkä pienessä ristiriidassa postauksen kanssa, mutta toisaalta ne sopivat asiaan, puskevat eteenpäin. Plus sitten tietenkin se, että niitä on kiva lukea! Nyt minun täytyy enää pohtia, miten saan näitä stressilukemia laskettua, siihen asti minun täytyy vain jaksaa. En tiedä, mitä lähden muuttamaan ensimmäisenä, mutta ennen kuin saan päätöksen tehtyä, elän alla olevan, viimeisen quoten mukaan:




torstai 25. elokuuta 2016

Back in business


 Kuten otsikko ja kuva kertoo, me ollaan viimeinkin Back in business. <3

Tämän postauksen kirjoittaminen on taas vähän venähtänyt - tarkemmin sanottuna reilulla viikolla. No, eipä se paljoa haittaa, saatiinpahan varmistettua tämäkin asia, ennen kun tulen siitä tänne huutelemaan.
   Kuten varmasti moni muistaa, W oli saikulla useamman viikon, syynä epäiltiin kaviopaisetta, sekä ohutta anturaa, mutta mysteeriä ei saatu ratkaistua. No, loppujen lopuksi, eihän tuo jälkimmäinen epäily ollutkaan niin kaukana totuudesta. Sehän tämän kaiken aiheutti, jonka jälkeen oma rakas Draamakuningattareni alkoi värittämään totuutta.
   Viikko sitten maanantaina ell kävi katsomassa Wonyn jalkaa. Tätä ennen Wony oli ollut epäpuhdas, ja ontunut lähes jokaisena päivänä, kun sen kanssa hetken kävelin. Itse en sitten päässyt paikalle maanantaina, joten tiedän vain sen, mitä minulle on kerrottu. Eläinlääkäri oli katsonut, kun W juoksi, miten se liikkui, yms. Hän katsoi jänteet ja kavion läpi, syynäsi jalan läpikotaisin, mutta ei löytänyt mitään vikaa, kuten kukaan muukaan Wonya tutkinut. Jänteet olivat kulemma todella hyvässä kunnossa, jalat olivat täysin kuivat, eikä kaviossa, tai hevosen käytöksessä näkynyt merkkiäkään kaviopaiseesta. Juoksuttaessa W oli kulemma ollut jäykkä, mutta ei ontunut sen pahemmin. Käynnissä liike oli paljon jäykempää ja huonompaa, kuin ravissa. Kaikki oli siis juuri niin, kuin moni oli todennut.
   Eläinlääkärin lopullinen tuomio oli sitten se, että Wonylle oli tullut mahdollisesti mustelma kavioon, juurikin tämän ohuen anturan takia, kun W astui vaikkapa kiven, tai muun terävän esineen päälle. Tällöin jalka tuli tietenkin todella kipeäksi, joka selittäisi melko nopean kipeytymisen, sekä sen, että jalassa ei ollut mitään näkyvää vauriota. W on kuitenkin todella herkkä hevonen, joka selittäisi taas sen, että Wonylle jäi joko omaan päähän, tai mahdollisesti jopa lihasmuistiin se, että jalka oli kipeä. Tämä taas tarkoittaisi sitä, että W ontuisi, vaikka itse jalka olisi jo parantunut, joka selittäisi sen, että jalka tuntui olevan päivästä ja hetkestä riippuen joko (muka) todella kipeä, tai täysin terve. Tätähän epäiltiin tallilla muutaman ihmisen voimin, kun W paineli ympäri tarhaa ja laidunta iloisena, liike täysin puhtaana ja hetkeä myöhemmin kentällä liikuttiinkin epäpuhtaasti. Vaikutelmaa saattoi myös tehostaa se, että W oli ollut useamman viikon paikoillaan, ja W oli todella jäykkä.
   Ohjeeksi annettiin aloittaa liikutus kevyesti ravaillen, siitä lisäten laukkaa pikkuhiljaa. Piti tehdä todella paljon taivutuksia ja jatkaa liikutusta, jos W ontui, tai tuntui jäykältä. Wony olikin jäykkä parina ensimmäisenä päivänä ratsastuksen alkuun, mutta tämä jäi nopeasti pois, jolloin liikkeestä tuli todella rento. W olikin pari ensimmäistä päivää todella hyvä ratsastaa, W meni rentona lähes koko ajan, liikkui aktiivisesti eteenpäin ja oli hyvin avuilla. Saimme tehtyä pitkiä pätkiä hyvää harjoitusravia, kun W oli rento ja sain myös ensimmäistä kertaa tarkoituksellisesti ratsastettua Wonya peräänantoon ravissa ja käynnissä!
   Ensimmäiset ongelmat alkoivatkin maanantaina. Otin sunnuntaina ensimmäiset kaksi laukkapätkää ympyrällä, jotka sujuivat todella hyvin. Energiaahan Wonylla oli vaikka kuinka, mutta laukka rullasi hyvin eteen ja Wony pysyi rentona. Maanantaina W oli alkuun edelleen hyvä, laukassa samoin koko ajan, mutta laukan jälken ravissa pakka levisi käsiin. W ei rentoutunut sitten yhtään vaikka mitä teki, heti kun otti ohjia yhtään käteen, niin W nosti päänsä ylös, kaahotti menemään, eikä suostunut asettumaan muuten, kuin pienellä ympyrällä.
  Samaa jatkui tiistaina. Laukassa W oli koko ajan todella hyvä, mutta ravi oli kamalaa laukkojen jälkeen. Lopussa laukka ei myöskään rullannut kunnolla, vaan W tiputti laukan koko ajan raville. Ravatessa W olisi kuitenkin halunnut laukata koko ajan ja teki lähestulkoon jokaisella askeleella pienen laukannoston.
   Eilen menin W:llä "kevyesti", lähinnä tarkoitan siis sitä, että ei nostettu laukkaa kertaakaan, vaan keskityttiin ravin työstämiseen. Muuten oli kyllä keveys tästä treenistä kaukana, ratsukon molemmat jäsenet olivat nimittäin aivan hiessä ratsastuksen jälkeen! Alkuun W oli ihan hyvä, vaikkakin vähän hidas, kulki kuitenkin peräänannossa rentona ja oli hyvin avuilla. Treenin keskellä W alkoi taas vähän jännittymään, eikä harjoitusravista tullut oikein mitään, mutta loppuun W oli taas super! Wony liikkui eteen reippaasti, mutta oli todella rento ja kulki nätisti muodossa, lähtien itse jo ajattelemaan alaspäin. Harjoitusravi onnistui loppuun myös todella hyvin, sain ravattua ihan kunnollisia pitkiä pätkiä keventämättä niin, että W pysyi rentona ja peräänannossa, eikä selässä istuminen ollut täyttä kidutusta. Oikeastaan se oli jopa melko mukavaa, kun W ei kaahottanut täysillä eteenpäin, vaan meni todella tasaisesti, jolloin satulassa istuminen oli huomattavasti helpompaa ja mukavampaa. Tiedä sitten, että mikä tämän muutoksen syynä oli, ehkä minä sitten harjoitusravissa automaattisesti jännitän kättä, sillä nyt kun oikeasti keskityin siihen rentona pysymiseen, homma onnistui.
    Nyt täytyy miettiä, miten sitä ravia saisi työstettyä laukan välissä rennommaksi, mutta meillä on kyllä aikaa. Jos kaikki menee hyvin, marraskuussa olisi jopa kisat tarjolla. Täytyy nyt vaan jatkaa hommia ja katsoa tulevaan iloisella ja periksiantamattomalla mielellä!

maanantai 22. elokuuta 2016

Blockfest 2016

Nyt on kesä viimein saatu virallisesti päätökseen, sillä Blockfestit on nyt eletty ja syksy saa tulla. Tätä faktaa vahvistaa vielä se, että ihanan aurinkoisen viikonlopun jälkeen, pihalla sataa kaatamalla.
   Mutta nyt itse asiaan! Blockfest oli aivan mahtava kokemus, ylitti kaikki odotukseni täysin ja totaalisesti! Koko lauantain sää pysyi kivana, artistit olivat aivan loistavia, seura ei olisi voinut olla parempi ja lavaesiintyminen oli tajunnan räjäyttävää.
   Esiintyjistä ylivoimaiseksi suosikiksi nousi ehdottomasti koko festarit päättävä Cheek, jonka esitys oli aivan mahtava! Tuon tunnin aikana nähtiin mm. kappale "Me ollaan ne", täydellä kokoonpanolla esitettynä, sekä muita ihania artisteja, jotka tulivat vierailemaan lavalla, kuten Ilta ja Diandra. Yö päätettiin tietenkin ilotulitteisiin.
   Tent-stagella nähtiin tänä vuonna myös todella upeat keikat, kun Arttu Lindeman, sekä Nikke Ankara vetivät omat settinsä. Niken keikalle ilmestyi myös Ollie, joka lauloi mm. pian julkaistavan kappaleensa "Soita mua". Niken keikasta tuskinpa tarvitsee mitään sanoa, aivan mahtava! Teltta oli aivan täynnä, joten tunnelma oli aivan huipussaan, kun kaikki hyppivät ja lauloivat mukana, minä ja Julia lähdimme vieläpä teltalle hyvissä ajoin, eli pääsimme varmistamaan paikat aivan lavan edestä!
   Myös Mikael Gabrielin keikka oli todella hyvä, minulla sattuu olemaan kaksi suosikkiartistia, eikä ole hankala arvata, että kyseessä ovat juurikin MG ja Nikke. Huomasin muuten varsinkin MG:n keikalla sen, että osa kappaleista olivat paljon parempia livenä esitettynä! Keikalta tuli kuvattua yli 20 pätkää, samoin teltasta, kun Nikke, Ollie ja Lindeman esiintyivät. Heti aamulla esiintynyt Rähinä ylitti myöskin kaikki odotukseni, Spekti ja Uniikki vetivät todella hyvin!
   Blockit olivat siis aivan mahtavat, homma toimi todella hyvin ja paikalla viihtyi helposti aivan sinne yön pikkutunneille asti! Siellä me hypittiin ja huudettiin, leit päässä ja kaulassa, kasvot maalattuina, yksitoista tuntia! Pidempäänkin olisi kyllä jaksanut, mutta ilmeisesti kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mutta hei! Ei tässä mitään hätää, enää 363 päivää seuraavaan kertaan!









Tuli muuten kuvailtua keikoilta melko paljon materiaalia! Jos haluatte nähdä pätkiä koosteen mallissa, kertokaa alla kommenteissa!

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kesän viimeinen päivä

...oli viime viikon sunnuntai. Tai no, toivottavasti saisimme edes vielä muutaman lämpimän, sateettoman päivän. Sunnuntai kylläkin tuntui jo kesän viimeiseltä päivältä, sillä nyt kun koulutkin ovat alkaneet ja kelit viilenevät pikku hiljaa, tuntui tuo suhteellisen lämmin päivä viralliselta kesän lopetukselta. Uskon, että tänä viikon loppuna mielipiteeni muuttuu, kun suuntana on kesän virallinen päätös, mikäpä muukaan, kuin Blockfest, jonne suuntaan Julian kanssa. Parasta seuraa, erittäin hyviä esiintyjiä ja (toivottavasti) melko lämmin ja aurinkoinen sää. Odotan innolla!
   Varmasti jotakin videomateriaalia tulee kuvailtua lauantailta, mutta saa nähdä lähdenkö tekemään mitään sen ihmeellisempää videota. Mietin kyllä pitkään, kuvaisinko lyhyen My dayn, jää nyt nähtäväksi.
   Nyt siis postauksen oikeaan aiheeseen, eli kuviin, joita otin viime sunnuntaina. Kertokaa kommenteissa, löytyikö kuvista suosikkia, sekä kuvailenko jotakin My dayn tyyppistä lauantailta (jos kuvaan, video on melko lyhyt ja sellainen, jossa ei kuulu omaa ääntäni kertaakaan. :D). Nyt voi myös olla, että on useampia hyviä uutisia lähipäivinä tulossa, mutta niistä lisää myöhemmin!


 1.

 2.

 3.

4.

5.

 6.

 7.

8.

 9.

 10.

11.

 12.



lauantai 13. elokuuta 2016

Postaushaaste: Puolesta vai vastaan?

Tällä kertaa postaushaastessa saa kertoa oman mielipiteensä hevosiin ja ratsastukseen liittyviin asioihin. Vastaaminen oli minulle yllättävän hankalaa, sillä ajattelutapani on enemmänkin "Asiat eivät ole ikinä mustavalkoisia, ne ovat harmaita"-tyylinen. Haluan kuitenkin vielä painottaa, että näihin ei ole oikeita ja vääriä vastauksia ja kyseessä on vain omat mielipiteeni.



MITÄ MIELTÄ OLEN?

Hevosen tulisi liikuttaa päivittäin.

Puolesta. Silloinkin kun hevosella on vapaapäivä, sen täytyy mielestäni päästä liikkumaan vähän esim. kävelytyskoneeseen, laitumelle, tai muuten vain pienelle käppäilylenkille. Tässä jo korostuu kyllä asioiden "harmaus", hevosen liikkumisen tarve on niin yksilöllistä. Esim. Wonylla ei voi pitää täysin vapaata päivää, tai ainakaan ratsastaa sen jälkeen, kun taas vaikkapa vanhoja hevosia ei edes voi liikuttaa joka päivä.

Lämppärit sopivat vain ravureiksi.

Vastaan. Minua ärsyttää se, että ihmiset sanovat että lämppäri on vain hyvä ravuri. Minä olen ratsastanut useammalla lämppärillä, niin ravitaustaisella, kuin taas ihan puhtaasti ratsulla. Kaikki joista minulla on kokemusta, ovat olleet erittäin toimivia pelejä.


Kirjoja lukemalla ei opi ratsastamaan.

Puolesta. Taidan kallistua sen puolelle, että vaikka kuinka paljon luet ja opettelet teoriaa, et kehity ilman käytännön kokemusta. Totta kai siitä on suuri apu, jos opiskelet mahdollisimman paljon teoriaa, mutta ehdottomasti eniten kehityt ja opit oikeasti hevosen selässä.

Satulavyö tulisi kiristää hitaasti asteittain.


Puolesta. Kiristän itse vyön aina reikä kerrallaan, vuorotellen kummaltakin puolelta. Uskon, että hevosestakin tuntuu paljon mukavammalta, kun vyö kiristetään vähän kerrallaan, kuin jos se kiskottaisiin heti viimeisiin reikiin.

Hevosten tulisi saada tarhata ja laiduntaa laumoissa.


Harmaata. Harmaata, harmaata ja harmaata. Sanon silti Puolesta. Hevonen on kuitenkin laumaeläin ja jos on vain mahdollista, tietenkin parasta olisi se, että se saisi olla siinä laumassa. Mutta sitten on niitä hevosia, jotka eivät vain viihdy laumassa, niille parempi on olla omassa tarhassa. Mielummin se, kun se että kaikki hevoset loukkaantuu kun yksi pistää ranttaliksi.

Selkään tulisi aina nousta hevosen vasemmalta puolelta.

 Vastaan. Oikea syy, miksi hevosen selkään noustaan vasemmalta puolelta on se, että se on vanha tapa, joka on jäänyt niiltä ajoilta kun kannettiin miekkaa. Kun miekka oli "kiinni lantiolla", ei haluttu että se jää väliin selkään noustessa. Hevosen voi aivan hyvin opettaa selkään nousuun oikealta puolelta, ei ole syytä miksi olisi pakko nousta vasemmalta.

Hevosta hoidettaessa tai varustettaessa hevosen tulisi olla aina kiinni.


Vastaan. Olen omistanut vetopaniikki hevosen, mikä tarkoitti sitä, että ainoa tapa laittaa hevonen kuntoon, oli karsinassa vapaana. Jos vain on mahdollista pitää hevosta kiinni käytävällä, kannattaa niin tehdä, silloin hevonen ei pääse pyörimään ja voin kokemuksella kertoa, kuntoonlaitto on muutenkin helpompaa. Mutta kyllä olen Wonynkin pariin kertaan karsinassa kuntoon laittanut, kun käytävä ollut täynnä, eikä ole ollut mitään ongelmaa.

Vain kisatulosten perusteella voi sanoa, minkä tasoinen ratsastaja on.


Vastaan! Vastaan, vastaan, vastaan! Kisoissa lähestulkoon koskaan menee yhtä hyvin, kuin kotona, sillä usein ollaan uudessa paikassa, paikalla on paljon ihmisiä, tuntemattomia hevosia, hälinää... Ja onhan siinä aina pieni jännityskin mukana.

Mitä rikkaampi on sitä pidemmälle ratsastuksessa on mahdollista päästä.

Niin surullista kun se onkin, Puolesta. Rikkailla on rahaa ostaa enemmän ja parempia hevosia, enemmän valmennuksia ja valmentajia, ratsuttajia, kisahoitajia, kisalisenssejä, kuljetusautoja, hyvä tallipaikka, yms... Tämäkin on vähän kaksipuoleinen juttu, sillä minun mottoni on se, että ainoa millä on merkitystä, on se halu ja tahto kehittyä, loppupeleissä sekin on melkein yhtä tärkeää, kuin raha. Mutta kyllä sillä rahalla todella paljon pidemmälle pääsee.

Se, miten korkeita esteitä hyppäät, ei kerro siitä, miten hyvä ratsastaja olet.

VASTAAN! Uskon, että se joka kilpailee 70cm tai 90cm tasolla, omaa nätin istunnan, saa hevosen pysymään hallinnassa ja ratsastaa nättejä, siistejä, nopeita ratoja, on parempi kuin se, joka kisaa 140cm ohjat pitkinä, hevosen kaahottaessa menemään ilman mitään kontrollia niin, että ratsastaja hädin tuskin pysyy selässä hypyissä ja lösähtää satulaan joka laskeutumisessa.

Ennen oman hevosen ostoa ratsastajalla tulisi olla kokemusta joko vuokra- tai ylläpitohevosesta.

Vastaan. Tietenkin siitä on vain plussaa, jos on, sillä silloin on jo tietoinen siitä vastuusta ja työnmäärästä ennen oman hevosen ostoa. Mielestäni kuitenkaan kokemus vaikkapa ylläpitohevosesta ei ole pakollista, jos on tarpeeksi kokemusta muuten hevosalalta ja paljon ihmisiä ympärillä, jotka voivat tarvittaessa auttaa. 

On tiputtava vähintään 100 kertaa, ennen kuin voi sanoa itseään hyväksi ratsastajaksi.



Vastaan. Rehellisesti sanottuna, tämä sanonta on liian kirjaimellisesti otettuna tyhmä, sillä toisilla vain on parempi tasapaino kuin toisilla, erilaiset hevoset, sekä usein erilaiset lähtökohdat/tilanteet. Sanonnan pointtihan on siis siinä, että jos haluaa kehittyä, täytyy osata varautua tippumisiin, mutta mielestäni kuitenkin pyrkimys on se, että pysytään selässä, ei tiputa sieltä...?

Hevosenomistajan olisi hyvä välillä päästä ratsastamaan muillakin hevosilla kuin vain omallaan.

Puolesta. Jokainen hevonen on erilainen, ja jokainen voi opettaa ratsastajalle lisää, sekä eri asioita kuin toinen. Minäkin ratsastan siis muiden hevosilla mielelläni, jos vain saan tilaisuuden, sillä jokaiselta hevoselta oppii jotakin uutta.


Tämä postaushaaste oli tällä kertaa tässä. Muistutan vielä, nämä ovat vain omia mielipiteitäni. Varoitan nyt myös jo etukäteen, näin koulun alettua blogin postaustahti voi hidastua, sillä koulu menee ykköseksi. Lisäksi minulla ei ole oikeastaan mitään kerrottavaa, sillä Wonylla ei voi vieläkään tehdä mitään ja kuvia ei ole. Toivepostauksia saa siis heittää kommentteihin!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

No voi mysteeri sentään

Viime päivinä on tapahtunut melko paljon asioita ja ajattelin nyt avata blogin puolelle hieman viime päivien tapahtumia. Näistä tämä isoin onkin oikeastaan asia, josta en ole blogin puolella sanonut mitään, instagramissa olen kyllä maininnut tästä. Meidät muuten löytää nimellä @teamrouhiainen, sinne päivittelen kuulumisia usein hieman enemmän reaaliajassa, kuten tälläkin kertaa tein. Nyt on tilanne meillä kuitenkin muuttunut (taas), joten ihan hyvä aika avata tapahtumia tänne.
  Mainitsin reilu viikko sitten täällä, että Wony ontui ilman mitään näkyvää syytä. Tällöin myös mainitsin, että se pistettiin liian pitkän kengitysvälin piikkiin, vaikka ongelmahan ei loppujen lopuksi johtunut siitä lainkaan.
  Wony oli sitten oikeastaan tekemättä mitään tiistaista viime viikon maanantaihin, jolloin saimme kengittäjän W:lle. W sai uudet kengät, sekä maanantain vapaaksi. Tiistaina juoksutin taas W:n, jolloin Wony oli jäykkä, mutta ei sen kummemmin epäpuhdas. Huokaistiin jo helpotuksesta, ennen kun tämä mysteeri alkoi kasvamaan,
   Viikko sitten keskiviikkona juoksutin W:n jälleen. Ja yllätys yllätys, eikös oikea etujalka ontunut taas ihan kunnolla! Äkkiä vaan hevonen talliin ja pikapalaveri tallilaisten kanssa. Seuraavana päivänä soiteltiinkin sitten eläinlääkäriä paikalle katsomaan Wonyn jalkaa, ell saatiin perjantaiksi.
   Perjantaina sitten ell katsoi W:n jalan päätyen siihen tulokseen, että 85% varmuudella W:llä on kavion ulkoreunassa paise. Meillä sattui juuri olemaan meidän vakkarikengittäjä tallilla, jolla onneksi oli aikaa ottaa kenkä pois ja katsoa kaviota eläinlääkärin kanssa.

 W sai oikein tyttöjen värisen tossun jalkaan. <3


   Wonylle pistettiin sitten siis haude jalkaan ja W jätettiin sisälle karsinaan viikonlopuksi. Sunnuntaina vaihdoin hauteen, sillä olin lauantain serkkuni synttäreillä Tampereella. Maanantaina Wonylle oli rajattu todella pieni alue yhdestä tarhasta, mikä oli todella kiva juttu, sillä W pääsi silloin edes vähän pihalle.
   Maanantaina kengittäjä tulikin katsomaan jalkaa uudestaan. Tällöin lyötiinkin useampi viisas pää yhteen, sillä mukana pohtimassa oli myös pari meidän tallilaista, minun ja kengittäjän lisäksi. Meitä mietitytti se, että Wonyn "oireet" eivät sinänsä vastaa kaviopaisetta, sillä kaviopulssi ei ole kohonnut, eikä kavio ole lämmin. W ei myöskään ole kolmijalkainen, vaan pystyy varaamaan painoa jalalle aivan hyvin ja liikkuu kuitenkin mielellään. Lisäksi kaviopaiseen olisi pitänyt jo puhjeta, sillä W oli ollut epäpuhdas jo pari viikkoa.
   Kengittäjä katsoi jo aikaisemmin sitä, että Wonyn antura on todella ohut, sitä sai painettua peukalolla niin, että se antoi periksi. Nyt hän sitten mietti, että arkominen voi johtua ihan vain siitä, mietimme että ongelma voisi ratketa pohjallisella kengän ja kavion välissä. Tuumasta toimeen, pian Wonylla olikin uusi kenkä jalassa ja suitset päässä. Kävimme siinä kohtaa pyörittelemässä W:tä kentällä, jolloin Wony kulemma näytti jäykältä, mikä ei ole ihmekään "loman" jälkeen, mutta ei epäpuhtaalta. Iloittiin taas jo sitä, että ongelma on ratkennut.


   Elämällä ei ole kuitenkaan ole tapana olla helppoa, ja eilen kun otin Wonyn taas liinaan (sen jälken kun se oli juossut ympäri laidunta vaikka kuinka kovaa), W oli taas epäpuhdas. Tällä kertaa W ei ontunut, mutta ravissa selkeästi arkoi jalkaa. Tänään soitellaan siis taas eläinlääkärille.
  Eilinen päivä meni minun osalta Tampereella metsästäessä uutta kalenteria, penaalia, vihkoa, sekä uuden suosikkikirjasarjani toista osaa (löysin kaikki <3). Löysin myös ihanan, vähän löysän tummansinisen paidan, joka on todella mukava päällä.
  Tänään sitten alkoikin jo koulu, aamulla oli täysi paniikki päällä. En tiedä mistä johtuu, että koulun alku on minulle aina niin iso juttu. No, olen nyt virallisesti kahdeksannella luokalla ja huomenna mennäänkin jo ihan lukujärjestyksen mukaan, eli koulu alkaa kunnolla. No, onhan tämä eka viikko aina ihan kevyt, mutta kuitenkin. ;D
  Paljon on siis tapahtunut, nyt vain toivotaan että Wonyn jalka saadaan pian kunton!
 
  

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Taivas palaa

1.

   Heräsin säpsähtäen pihalta kuuluviin ääniin. Nousin ylös, pujotin käteni harmaan takkini hihoista, polkaisin lämpimät talvikenkäni jalkoihini, ja juoksin ovelle. Pihalla minua oli vastassa täysi sekasorto.
   Ihmiset juoksivat täysin hallitsemattomina talojen keskellä. Koko kylä oli kaaoksen vallassa. Pienet lapset itkivät, aikuiset huusivat toisilleen, yrittivät pitää perheensä kasassa täyden hulluuden partaalla. Siellä sun täällä näkyi hämmentyneitä lapsia, aikuisiakin, jotka olivat selkeästi erkaantuneet perheistään, tai ystävistään.
 
 2.

    Astuin alas pieneltä kuistiltani ja kävelin pienen kylämme  suurimmalle aukiolle, jota reunustivat pienet hirsimökit. Katselin ympärilleni yrittäen nähdä jotakin ... Jotakin. Jotakin järkevää, ihmistä joka ei olisi aivan yhtä sekaisin kuin muut. Tai vaikkapa jotakin kulkuneuvoa, jolla pääsisin kätevästi ja nopeasti kulkemaan matkan kylämme suurimmalle talolle. Äh, toiveajattelua. Pyöriä kaupungissamme näkyi vain silloin, kun joku muukalainen oli ohikulkumatkalla, autoja emme olleet nähneet vuosiin. Kärryjä tai vaunujakaan ei näkynyt missään, ei kylläkään sillä että niistä olisi mitään hyötyä minulle nyt ollut. Lähdin juuri itsepäisesti puskemaan ihmisten virtaa vasten, kun taivaalta välähti kirkkaampi valo, kuin mitä kukaan oli ikinä nähnyt.
   Kaikki pysähtyivät, tuntui kuin aika olisi lakannut olemasta muutamaksi hetkeksi. Kukaan ei liikkunut, kukaan ei sanonut sanaakaan, olin melko varma, että suurin osa ihmisistä pidätti jopa hengitystään. Silloin se kuului. Suuret kellot kylän johtajan talon katolla soivat kumeasti, ensimmäistä kertaa satoihin ja taas satoihin vuosiin. Minä tiesin, aivan kuten kaikki muutkin, mitä se tarkoitti. Nyt se oli alkanut. Kukaan ei ehtinyt tekemään mitään, ennen kuin taivas repesi. 

 3.

   Jos olin kutsunut aiempaa mellakkaa hulluudeksi, en tiennyt mistä puhuin. Se ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä tapahtui nyt. Ensimmäiset tulipallot lensivät taivaalta samalla kun se, joka vielä hetki sitten oli kirkas tähtitaivas, peittyi uhkaavilla pilvillä. Ihmiset menettivät viimeisenkin järjen äänen päässään, unohtivat perheensä ja ystävänsä, keskittyivät vain juoksemiseen ja pakoyrityksiinsä. 
   Oli vähällä, että en lähtenyt heidän mukaansa. Olisin halunnut. Olettaen, että olisin selvinnyt hengissä, olisin jatkanut matkaa selvinneiden kanssa, olisin etsinyt meille uuden asuinpaikan. Olisin auttanut uuden kylän rakentamisessa, olisin tehnyt töitä. Olisin rakastunut, mennyt naimisiin ja saanut pari lasta. Ja jos en olisi selvinnyt... No, olen melko varma, että sekin kohtalo olisi ollut parempi, kuin se joka minulle on kirjoitettu.

 4.

    Sen sijaan, että olisin lähtenyt juoksemaan ihmisten mukana kohti kylän porttia, käännyin ympäri ja lähdin kohti taloa, jonka katolla edelleen soivat kellot. Tämä oli helpommin sanottu kun tehty, sillä minua vastaan puski satoja ihmisiä. Pujottelin ihmismassan joukossa eteenpäin, hitaasti, mutta edeten. Mitä nopeammin pääsisin talolle, sitä nopeammin tämä olisi muilta ohi. Niin minä toivoin.
    Minulle oli annettu tarkat ohjeet. Kun kellot soivat, taivaalta sataa tulta ja loppu koittaa, minun täytyy mennä kylän suurimman talon katolle, kellojen luokse. Sieltä he tulevat hakemaan minut. Olin jo ehtinyt toivoa, että tätä ei koskaan tapahtuisi. Että olisi tapahtunut virhe ja tähtiä olisi luettu väärin. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun niin käy. Kuitenkaan tähtien tulkitsemisessa ei tällä kertaa ollut mitään ongelmia. Mikäs siinä, silloin kun puhutaan säästä, tai vaikkapa ensi vuoden sadosta, voidaan tehdä vaikka mitä niin kutsuttuja "virhelaskelmia". Mutta totta kai kun puheeksi tulee maailmanloppu. Silloinhan kilttien professori-setien on oikein hyvä aika osua kerrankin oikeaan 
 
 5.

   Kun saavuin talolle, osa kylästä oli jo ilmiliekeissä. Joitakin ihmisiä juoksenteli vielä talojen ja liekkien seassa, mutta suurin osa oli jo päässyt pois. Tai kuollut. Kieltäydyin ajattelemasta jälkimmäistä vaihtoehtoa. Se ei ollut minun vikani, minä en tappanut näitä ihmisiä.  
  Ajattelin perhettäni samalla kun kiipesin puisia tikkaita ylös katolle. Mietin, olivatko he päässeet pakoon, minne he olivat matkalla. Isäni pitäisi jatkossakin huolen perheestäni, äitini varmasti miettisi minua. Ja siskoni. Minun pieni siskoni. En edes halua ajatella, mitä hän tekisi. Tästä lähin, hän olisi yksin.
 
 6.

   Saavuin talon katolle. Lähdin tasapainoilemaan harjakaton huipulla kohti tasannetta, jonka päällä oli pieni katos ja jossa kello sijaitsi. Kello oli lopettanut soimisen, sen soittaja oli luultavasti lähtenyt pakoon. Pääsin tasanteelle ja mietin mitä minun nyt pitäisi tehdä. Päätin vain odottaa ja katsoa, mitä tapahtuu. Siinä seisoessani loin vielä viimeisen katseeni alas entiseen kotiini. Osa taloista oli palanut jo maan tasalle, osaa liekit nuolivat vielä ahnaasti. Talo, jonka katolla seisoin, ei ollut vielä tulessa, mutta toisessa päädyssä liekit alkoivat kohoamaan uhkaavasti. Maassa lojui hajanaisesti ruumiita. Kasvoja ja kehoja, jotka olivat palaneet tunnistamattomiksi. Elämiä, jotka olivat päättyneet.
   Kuulin kaukaa äänen. Se voimistui pikku hiljaa ja pian tunnistin äänen aiheuttajaksi jonkin lentävän aluksen, jollaista en ollut koskaan ennen nähnyt. Tiesin heti, että se oli täällä minua varten. Nostin pääni pystyyn ja jäin odottamaan.
   Joillekin tämä yö oli loppu. Joidenkin tarinat päättyivät, toisilla jo ennen kun ne olivat ehtineet alkaakaan. Monelle tämä taas oli käänne tarinassa. Odottamaton, epätoivottu käänne, josta silti selvitään. Mutta minulle. Minulle tämä ei ollut loppu, eikä sen puoleen tarinan käännekään. Tämä ei ollut odottamatonta, ei toivottua. Ja minä uskon, että tästä minä en selviä. Minulle tämä oli alku. Ja tämän alun jälkeen mikään ei ole enää omissa käsissäni.
 
 7.

Huh, tulipahan taas kirjoitettua! En ole edes varma mitä tuo oli, kunhan vain kirjoitin. En tiedä oliko novelli sci-fi:ä, fantasiaa, sijoittuiko se menneisyyteen, tulevaan, vaiko nykyhetkeen, en edes tiedä oliko tarinan päähenkilö nuori vai vanha, tyttö vai poika, minkä näköinen hän oli. Enkä minä tiedä miten tarinani loppuu.
  Totta kai minulla on oma näkemykseni, minun versio tarinasta. Jokainen saakoot muodostaa omansa. Itse rakastan tarinoissa sitä, että saan luoda oman lopun, oman henkilön ja oman tulkinnan. Tämän takia en avaa omaani teille, vaan annan teidän tehdä minun tarinasta omanne.
    Minusta olisi kiva kuulla omia tulkintojanne lyhennettynä kommenteissa, kertokaa myös mielipidettä tarinasta. Voin myöntää, että itse kirjottaessani upposin niin syvälle, että tuntui todelliselta "palautukselta maan pinnalle" tämä loppu jota kirjoitan nyt. Niin, kertokaa myös löytyikö kuvista omaa suosikkia! Olisi myös kiva kuulla, pitäisikö minun julkaista novellejani useammin täällä.

perjantai 5. elokuuta 2016

Lompakko tyhjennetty

Kuten otsikosta voi päätellä, viime aikoina on tullut käytettyä rahaa ihan kunnolla! Ajattelin nyt purkaa blogiin kahden eri ostosreissun ostokset, kummastakin mainitsin viime postauksessa. Suurin osa ostoksista on siis Helsingistä kahden viikon takaa, loput sitten Ideaparkista.


Ensimmäinen Helsingin ostos on tuo musta-valko-punainen hame, jonka ostin Carlingsista. Osuin Helsinkiin juuri alennusmyyntien aikaan, eli ajoitus oli täydellinen! Carlingsissa katselin myös useampaa paitaa, joista yksikään ei valitettavasti ollut malliltaan minulle sopiva. Löysin kuitenkin tämän hameen, alkuperäinen hinta oli 29,95e, mutta nyt sain sen muistaakseni vajaalla viidellätoista eurolla. Hame näyttää mielestäni tosi kivalta juurikin vaikkapa perinteisen mustan t-paidan, tai topin kanssa. Tajusin myös vasta kotona, että hameessa on taskut, mikä oli positiivinen yllätys! Taskuja ei edes huomaa hameesta, jos niiden olemassaoloa ei tiedosta! :D Hame on ollut ihan ehdoton lempparini siitä asti kun sen sain!



Seuraavassa kuvassa näkyykin kaksi ostosta. Löysin Bik Bokista tuon harmaan olkaimettoman paidan, jonka alkuperäinen hinta oli 14,99e, mutta joka oli alessa 4,99e. Mietin piiiitkään ostanko paidan, sillä minulla ei ollut mitään tietoa (eipä kyllä ole vieläkään) missä paitaa pitäisin, sen verran lyhyt se on. Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin ostamaan paidan, sillä tykkäisin sen mallista, ja hei miettikää nyt! Viiden euron paita!
   Paidassa ei siis ole olkaimia, vaan etuosa "kapenee" ylöspäin. Kavennus loppuu renkaaseen, josta sitten lähtee narut niskan taakse. Minulla ei siis ole minkäänlaista ideaa siitä, missä paitaa käytän, mutta kuten jo sanoin, tykkäsin mallista niin paljon, että paita oli pakko saada!

Kuvassa näkyy myös reissun kallein, isoin ja paras ostos. Löysin JC:stä Crocker-merkkiset farkut, joihin ihastuin heti! Farkkujen alkuperäinen hinta oli 70e tienoilla, mutta ne olivat todella isossa alessa, farkut nimittäin maksoivat 18e! Crockerin farkut ovat todella laadukkaita ja mukavia päällä, nämä eivät poikkea tästä kaavasta. Farkuissa on korkea vyötärö ja ne ovat melko joustavat, sekä näyttävät kivoilta, tykkään tosi paljon! Vieläpä kun edelliset farkkuni hajosivat tässä pari viikkoa sitten, tuli todellakin tarpeeseen uudet.


Viimeinen vaateostos on jo viime postauksessakin vilahtanut Niken verkkopaita. Paidassa on siis kaksi verkkokangasta päällekkäin, alimmaiseen on painettu tuo Niken logo. Paita on ihana, siitä ei näy läpi, mutta se hengittää silti hyvin. En tiedä onko paita tarkoitettu treenaamiseen, epäilen tätä, sillä verkkokangas on melko paksua. Käytän paitaa siis ihan perus paitana ja se onkin ehdoton suosikkini tällä hetkellä! Paidan ostin Stadiumista, alennettu hinta oli 20e, normaalisti hintaa on 40e.



 Löysin myös erilaisia tarvikkeita uuteen puhelimeeni. Ostin kahdet kuoret Ninjasta, molemmilla oli hintaa 10e. Sain kuitenkin toiset kuoret "ilmaiseksi", sillä Ninjassa oli Osta kolme, maksa kaksi-tarjous. Kolmas ostos tuleekin seuraavassa kuvassa. 


Viimeinen ostos Helsingistä on juurikin se Ninjan kolmas ostos - Real Techniquesin poskipunasivellin. Olen aina ollut hieman skeptinen näiden siveltimien suhteen, sillä ne ovat melko kalliita meikkisiveltimiksi, eikä niitä saa oikein mistään Suomesta. Olin kyllä kuullut niistä paljon hyvää, joten nyt otin itseäni niskasta kiinni ja ostin tämän. Ja pakko kyllä myöntää, ei ole tarvinnut pettyä. Sivellin on todella laadukas, tykkään kyllä ihan älyttömästi! Tämän hinta taisi olla 14e pinnassa.


Sitten siirrytäänkin Ideaparkin ostoksiin. Ensimmäisenä on myös edellisessä kuvassa näkynyt Viva la Divan Brow bar-kulmapaletti. Tämä on todella ihana, sekä yllättävän helppo käyttää. Ensimmäinen kulmatuote, jolla saan tehtyä symmetriset, siistit kulmat ja vielä yllättävän nopeastikin. Kaikki paletin tuotteet siveltimistä väreihin ja geeleistä highlighteihin ovat todella laadukkaita ja pysyvät hyvin naamalla. Paletissa tuli mukana kaksipäinen sivellin, kulmakynä, kaksi väriä, geeli, sekä kaksi highlightia. Hintaa koko setillä oli 17e, eli todella halpa laatuun nähden. Paletin ostin Kicksistä.


 Seuraava ostos on myöskin Kicksistä, sekä Viva la Divan tuote. Kyseessä on siis poskipunapaletti, johon kuuluu neljä väriä, joista yksi on enemmän aurinkopuuterin tyyppinen, sekä kaksi highlightia. Samoin kun kulmapaletti, poskipunat ovat todella laadukkaita, pigmenttisiä ja pysyvät naamalla hyvin. Hintaa paletilla oli 18e. 


Viimeinen ostos on The body shopista. Joku varmasti muistaakin, että viime Kuukauden suosikit-postauksessa vilahti muita Tea tree-sarjan tuotteita, joita kehuin todella paljon. Nyt ostin siis Tea tree 3-in-1, savipohjaisen naamanpesuaineen. Tätä voi siis käyttää kuorintaan, naamiona, sekä kuureittain ihan päivittäin kasvojen puhdistukseen.
  Käytin tätä juurikin viikon päivittäin, jonka jälkeen olen käyttänyt pariin kertaan kuorintana ja naamiona. Tämän jälkeen tuntuu, että akne on vain lisääntynyt naamallani, mutta suoritettuani pieniä tutkimuksia, sain selville että tämä on vain hyvä merkki, sillä tuote on syväpuhdistava. Tämä taas tarkoittaa sitä, että naamio "nostaa" rasvaa ja talia ensin ihon alta, jolloin se nousee pintaan ja tuntuu, että akne vain lisääntyy. Kuitenkin tämän jälkeen akne häviää, eikä enää uusiudu, sillä kaikki rasva on kadonnut iholta. Tähän asti on siis vaikuttanut todella tehokkalta tuotteelta ongelmaiholleni.
  Hintaa tältä purkilta löytyi 19e, sillä muidenkin Tea tree-sarjan tuotteiden tavoin tuote on hieman hintavampi, mutta toimii kyllä todella tehokkaasti!

Siinä kaikki ostokset näiltä reissuilta!

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Aika kultaa muistot

Olen useampaankin kertaan kirjoittanut blogiin siitä, kuinka tärkeää on elää hetkessä. Kuinka tärkeää on olla läsnä jokaisena hetkenä, jotta sitten voit muistaa kaiken myöhemmin. En kuitenkaan muista olenko täällä koskaan maininnut sitä, että minulle tämä on kaikista vaikeinta. Minä en vain osaa olla kiinni nykypäivässä, en ymmärrä ajankulua. En vain pysty elämään tässä ja nyt. En pysty.

1.

Tuntuu aivan siltä, että koko viime vuosi on mennyt kuin sumussa. Kirjaimellisesti, viime kouluvuosi oli ohi ennen kuin se ehti alkaakaan. Samoin kesäloma. Päiväni toistuvat samalla kaavalla, koskaan ei tapahdu mitään uutta, tai erikoista. Toisin sanoen, koskaan ei tapahdu mitään, mikä saa minut eloon. 
   Minulla on aina ollut ongelmana se, että en osaa elää tässä ja nyt. Elän joko menneisyydessä, tai sitten tulevassa. Missä tahansa muualla, kuin tässä missä olen nyt. Rehellisesti sanottuna, elän eilisessä. Enkä edes eilisessä, vaan aikaa noin kolme vuotta sitten. Usein olen miettinyt, mistä johtuu se, että muistoissani aika pari vuotta sitten oli niin paljon parempaa, kuin nykyään.
2.

Yhtenä päivänä päähäni vain hyppäsi lausahdus, en yhtään tiedä mistä se tuli. Huomasin vain, että en voi ajatella mitään muuta kuin vanhaa lausahdusta "Aika kultaa muistot". Näinhän se on. Lyön vaikka vetoa, että muutaman vuoden päästä ajattelen, kuinka ihanaa elämä oli pari vuotta sitten. Ja olen melko varma, että ne asiat joita kaipaan nyt enemmän kuin mitään, eivät tuntuneet mitenkään erikoisilta. Ne olivat aivan arkipäivää. Nyt antaisin lähestulkoon mitä tahansa jos saisin olla se ihminen joka olin neljä vuotta sitten.
h
3.

Miksi minä sitten haluaisin kääntää kellot taaksepäin? Selailin tässä yhtenä päivänä valokuva-albumia ja näin sivut täynnä onnellisia hetkiä. Näin kuvia siitä kuinka leikin serkkujeni kanssa, näin kuvia juhlista joissa koko suku oli koolla, näin kuvia ihmisistä, jotka olen nyt jo menettänyt. Näin kuvia ajasta, jolloin kaikki oli helppoa.
  Eihän asia tietenkään ihan noinkaan ole, kyllähän minulla oli silloinkin vaikka mitä mielen päällä aina välillä. Tälläistä non-stop ahdistusta minulla ei kuitenkaan ikinä ollut. Sillä fakta on se, että tämä ihan totta ahdistaa minua. Tuntuu siltä että päivät, viikot, kuukaudet ja nyt jopa vuodet vain valuvat ohi, enkä minä voi tehdä asialle mitään. En voi herätä unestani, en voi elää tässä hetkessä.
 
4.

Nyt lisää päälle vielä sen, että on tapahtunut taas vähän kaikkea ei niin mukavaa, niin pakka leviää käsiin. Olen vetäytynyt täysin omaan kuplaani, elän omassa maailmassani. Siellä kaikki on hyvin, mikään ei voi satuttaa minua. Tämä kuitenkin myös aiheuttaa sen, että vajoan entistä syvemmälle mietteisiini.
  Saatan vaikkapa puhua toiselle ihmiselle pitkän aikaa, mutta kun poistun paikalta en muista lausettakaan edellisestä keskustelusta. Minulla saattaa olla paha olo, mutta vaikka kuinka itken tai paiskon tavaroita seinille, mikään ei auta. Mikään määrä kyyneliä, mikään määrä rikki menneitä tavaroita ei vie pois tätä tunnetta. Tunnetta siitä, että menneisyydessä kaikki oli paremmin. Menneisyydessä minäkin olin parempi.
   Kun katselin sitä valokuva-albumia, näin paljon kuvia, joissa olin monien ihmisten ympäröimä ja olin onnellinen. Mitä minä nykyään siis teen päivät pitkät? Istun huoneessani teheden blogihommia, yksin. Kuuntelen musiikkia, yksin. Soitan, yksin. Käyn juoksemassa, yksin. Menen tallille, yksin. Iltaisin menen saunaan, tietenkin yksin sen jälkeen kun muut ovat tulleet jo pois saunasta. Käyn uimassa, yksin. Katson kuinka siskoni katsoo, kun olen yksin. Siskoni pyytää minua katsomaan elokuvaa kanssaan, mutta vastaan kieltävästi. Katson mielummin Olipa kerran-sarjaa dvd:ltä, yksin. Ja illan lopuksi mietin mitä minulle on tapahtumassa ja itken itseni uneen. Yksin.

5.

Pienenä minä olin helposti pidettävä. Rakastin leikkimistä, minulla oli loputon mielikuvitus ja suuret haaveet. Puhuin paljon, olin aina iloinen. Mutta nykyään en enää ole. En ole enää se sama pirteä, ystävällinen, kiva ihminen joka olin silloin. Ja uskokaa pois, haluaisin olla se ihminen enemmän kuin mitään muuta. Haluaisin leikkiä sisaruksieni kanssa, mutta kun teen niin, ajatukseni harhailevat jatkuvasti muualle. Haluaisin viettää aikaa perheeni kanssa, mutta joka kerta kun teen niin, onnistun lopulta sanomaan jotakin jonka ansiosta vietän loppuillan huoneessani ovi lukossa, omasta toimestani. Minusta on tullut itsekeskeinen, ärsyttävä, pätevä, jopa inhottava ihminen. Enkä minä halua olla sellainen. Olisiko liikaa pyydetty jos saisin olla se pieni, viaton Aada, josta kaikki piti?
 
6.

Nykyään minulle on kehittynyt taito ajaa kaikki ihmiset pois luotani. Kai asian voisi sanoa niin, että olen jäinen. Olen niin kylmä ihminen, että muut eivät kestä olla lähelläni. Enkä voi lakata ajattelemasta, että jonain päivänä ne harvat ihmiset, jotka edelleen pysyvät vierelläni, eivät enää kestä minua ja jään ihan yksin. Siinä kohtaa en voi syyttää ketään muuta kun itseäni. Minä tein sen itselleni. Se oli minun valintani, jota en koskaan edes tietoisesti tehnyt.
  
7.

Kun siis katson peiliin, en pidä siitä mitä näen. En pidä sen ihmisen kuvasta, joka minusta on tulossa. Sillä vaikka kuinka hymyilen, tuntuu että se ei yllä silmiini asti. Silmissäni pysyy sekoitus halveksintaa, alakuloa, surua, menetystä, sekä pelkoa. Ja minä tiedän, mitä käy jos jatkan näin. Päivän päätteeksi minulla ei ole ketään, olen yksin. Siinä kohtaa on mahdotonta enää muuttaa mitään. Siinä kohtaa ei enää katumus auta, sillä vahinko on jo tapahtunut. Asioita ei voi enää korjata.
 
8.

Viime päivinä olen lähtenyt purkamaan ahdistustani. En ole saanut aikaan vielä mitään kovin merkittävää muutosta, joskus olen saanut aikaan vain suuremman itkuryöpyn, kuten kirjoittaessani tätä postausta. Olen kirjoittanut ja soinnuttanut muutaman uuden kappaleen, sekä kirjoittanut pitkästä aikaa novelleja ihan vain omaksi ilokseni. Ja niistä on tullut parempia kuin ennen, sillä nyt minulla on jotain josta kirjoittaa. Olen juossut, kanavoinut kaiken ahdistuksen ja pahan olon liikkeeseen. Olen jopa alkanut harjoittaa mindfulness:ia, josko se auttaisi minua pysymään nykyhetkessä.

9.

En tiedä tulenko onnistumaan, jos niin käy, se ei käy hetkessä. Mutta aion yrittää. Sillä en pidä ihmisestä, joka minusta on tulossa. Jos minä en muuta asioita, olen lopulta aivan yksin. Kuka tietää, ehkäpä olen jo, ennen mahdollista onnistumistani. Tällöin kuitenkin tiedän yrittäneeni. Tiedän, että yritin olla se henkilö, joka olin ennen. Aion yrittää. Minun on pakko.
   Olen ennenkin tämän täällä sanonut, mutta muistakaa elää siinä missä nyt olette ja nauttia pienimmistäkin asioista. Sanoin joskus: "Tulee hetki, jolloin jokaisella hymyllä, jokaisella onnellisella hetkellä on suurempi merkitys, kuin olisit ikinä voinut kuvitella", ja olen edelleen sitä mieltä. En halua, että kukaan muu löytää itseään omasta tilanteestani, sillä se ei ole hauskaa, just telling. Ja voi olla totta, että aika kultaa muistot, mutta jos ne olisivatkin kultaisia jo silloin kun elät ne? Siinä on minun tavoite, sinne minä pyrin. Enkä aio luovuttaa.

10.

Mä oon vaa näiden muistikuvien vanki Taas syvällä kahlaan tän menneisyyden halki Eilinen on enää filminauha joka pitää mua valveilla ja herättää mut eloon! Sydämeni pohjalla se pysyy tallessa.

11.

Minulla on pieni tunne, että tästä postauksesta tuli ehkä maailman sekavin, eksyin aiheesta useampaan kertaan ja nyt kun tarkemmin ajattelee, ei minun pitänyt kirjoittaa mitään tämän suuntaistakaan. :D No, tämä helpotti oloani ja sai kirjoituksen taas rullaamaan pitkästä aikaa, joten menkööt. Löysittekö kuvista omaa suosikkia? Ja oliko postaus maailman hirveintä luettavaa?