Muut sivut

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Luukku 11 - Entinen päätähti



Joku ruudun takana on varmasti miettinyt, että mitä Nikelle kuuluu nykyään, enhän ole päivitellyt sen kuulumisia blogin puolelle kertaakaan sen jälkeen, kun omistin sille "viimeisen postauksen". Tähän ei ole mitään sen erikoisempaa syytä, ei ole vain tehnyt mieli kirjoittaa hevosesta, joka ei enää "kuulu elämääni". Minähän näin Nikkeä päivittäin kun asuimme vielä Wonyn kanssa vanhalla tallilla, kävin sitä aina välillä moikkailemassa ja silittelemässä, mutta sekin jäi melko pian, kun arki alkoi kunnolla Wonyn kanssa. Vielä Niken aikana olin varma, etten pääsisi yli Niken myynnistä, mutta melko pian tajusin, kuinka suuri taakka sairaan hevosen omistaminen oli, kuinka paljon se stressasi ja ahdisti. Totta kai kaipasin hevostani, kaipaan edelleen, mutta ei kestänyt kauaa tajuta, että minun on niin paljon parempi olla ja treenata Wonyn kanssa, kaikilta kanteilta katsottuna.
  Pahinta tässä on se, että Niken aikana en nähnyt sitä, mikä oli suoraan edessäni ja minun on myönnettävä, että "valehtelin" jopa tänne blogiini. Tämä ei ollut tahallista, sillä en rehellisesti sanottuna osannut katsoa suoraan silmieni eteen ja kohdata totuutta. Nikke ei ollut kuuma, reaktiivinen estehevonen, se oli perus ratsu, joka hyppäsi ratana 100cm, jolta kaikki lihakset olivat kuihtuneet pois ja joka ei kuumunut sileällä yhtään mihinkään, eikä liikkunut oikeinpäin kenenkään kanssa. Esteillä Nikke innostui, muttei tosiaankaan kuumunut verrattuna esimerkiksi Wonyyn. Kaiken tämän lisäksi: kyllä, Nikke oli sairas jo silloin kun sen ostimme, olin vain liian epätoivoinen, joten en osannut myöntää sitä, että Nikke oli kipeä ja huonokuntoinen hevonen. En halua tästä kritiikkiä kommentteihin, sillä olen ymmärtänyt asian nyt- Maksoin tästä hätiköidystä päätöksestä korkean hinnan: menetin monet yöunet, vuoden treeniä ja hyviä kokemuksia, kisoja ja valmennuksia, enkä todellakaan tee tätä virhettä enää toiste.

Nyt on kuitenkin aika ottaa katsaus aikaan, jonka vietin Niken kanssa! Olen metsästänyt vanhoja kuvia ja saatte katsella niitä samalla, kun selostan noista hyvin kaukaisista ajoista. Olen melko varma, että suurin osa blogin uusista lukijoista ei ole nähnyt näitä kuvia, tai lukenut Niken aikaisia postauksia, joten tämä on nyt hyvä tietoisku teillekin! Loppuun kirjoitan vielä Niken viimeaikaisia kuulumisia, jotka kyselin Niken nykyiseltä omistajalta!


Tässä heti näin alkuun on kuva Niken koeratsastukselta! Nikke näyttää kamalan hömelöltä isoine korvineen ja rimppakinttuineen, oma asentokaan ei ole kaunis näky silmille. :D Muistan, kuinka koeratsastuksessa pidin Nikkeä kauhean "kuumana" ja energisenä, en halunnut edes hypätä sillä kavalettia isompaa! En kyllä tiedä mistä kehittelin tämän ajatuksen päähäni, sillä Nikkeä leppoisampaa kaveria sai hakea.




Tässä on taas muutama kuva ensimmäiseltä ratsastukselta kotoa. Nikke näyttää näissäkin kamalan poissaolevalta ja lihasköyhältä, mutta muistan miten ylpeä olin siitä tämän ratsastuksen jälkeen, varsinkin kun ylitimme tuon alimmassa kuvassa taustalla näkyvän "esteen" ravilla! En kestä miten suuret luulot minulla oli itsestäni ja hevosestani tuolloin! Epäilen kyllä melko vahvasti, että parin vuoden päästä on taas ihan sama fiilis! :D



 Yritimme joskus siskoni kanssa ottaa poseerauskuvia Nikestä, ne eivät ihan onnistuneet! Lähinnä näissäkin pistää ensimmäisenä silmään nuupahtanut olemus ja törröttävät luut, miten ihmeessä olin niin sokea?




Nuo ovatkin varmaan onnistuneimmat kuvat Nikestä ikinä, samalla ne ovat myös omat suosikkikuvani Nikestä otetuista kuvista! Ylempi on edelleen kehyksissä kirjahyllyni päällä, siellä se tosin saa pysyäkin. <3





Taas muutama ihana kuva, jotka tuo hyviä muistoja mieleen... Nämä on ainoat estekuvat mitä olen Nikestä saanut, nämä otettiin viime vuoden heinäkuussa. Tällöin hypättiin tuota suhteutettua linjaa ja esteet oli alle 40cm korkeita, korkeimmillaan me ehdittiin hyppäämään n. 80cm. Tämä tapahtui meidän viimeisessä estevalkassa viime joulukuussa, se oli melko varmasti meidän paras valkka.
   Joskus mietin, että onko joku "suurempi voima", joka yrittää kertoa meille asioita. Kuten tuo valmennus, se meni paljon, paljon paremmin kuin mikään muu valkka, jäi samalla viimeiseksi kerraksi kun Nikke hyppäsi minun kanssa, mahdollisesti jopa ikinä.



Syksy oli, tuli ja meni. Tuolloin valmentauduttiin vielä aktiivisesti ja "treenailtiin". Pian kuitenkin tuli talvi ja lumen mukana tuli huoli ja stressi.


Tässä näkyy, miten laiha Nikke oli. Eläinlääkäri ramppasi lähes joka toinen viikko luonamme ja hevosesta otettiin vaikka mitkä testit, mitään ei löytynyt mistään.




Tuona talvena ratsasteltiin viimeiset kerrat kunnolla, viimeinen valkka oli tammikuussa ja tammikuussa ratsastin myös viimeiset kunnon treenit. Muistan kuinka Nikke oli silloin aivan huippu ratsastaa, ehdimme tehdä ehkä neljät hikitreenit, ennen kuin Nikke jäi jälleen kävelytyssaikulle, eikä enää palannut siltä.
   Muistan epätoivoni, kun tuona talvena kokeilimme rehellisesti sanottuna ihan kaikkea ruokinnasta erilaisiin venytyksiin ja lihasaktivointeihin, hieronnasta akupunktioon ja kraniohoitoon, eläinlääkäristä hevoskuiskaajiin. Nikke söi tuolloin ihan älyttömästi, kokeilimme mm. öljyä, greenlinea (jota syötettiin älyttömät määrät), Prixiä sekä melassileikettä. Mikään ei toiminut, eikä lihottanut hevosta, vikaa ei löytynyt mistään.






Muistan tuon maastoreissun, kun oli tarkoitus lähteä "rauhalliselle pienelle sunnuntaikävelylle", lopputuloksena se, että Nikke heittäytyi villiksi, kun yritin pitää sen käynnillä ja edellä menevä hevonen ravasi. Sitten annoin Niken ravata, jolloin hän protestoi siitä, ettei saanut laukata.



Tuolloin toivo oli oikeastaan jo mennyttä siitä, että Nikestä tulisi vielä hevonen. Olin itse väsynyt ja eläinlääkäri antoi lopetussuosituksen, sekä kehotti minua etsimään uuden hevosen, jonka kanssa saan oikeasti kehittyä, treenata ja kisata. Aloimme jo suunnittelemaan lopetusta, kun saimme tarjouksen, josta oli hankala kieltäytyä.
   Tallillamme oli vanhempi pariskunta, jolla oli oma hevonen. He olivat ostaneet oman maatilan ja tarvitsivat hevoselleen sinne kaverin, lisäksi nainen oli selvästi kiintynyt Nikkeen. He ehdottivat, että voisivat koittaa kuntouttaa Nikkeä vielä ajan ja rahan kanssa, jolloin minä pääsisin kehittymään jo eteenpäin. Jos Niken kunto ei nousisi, he ymmärtäisivät lopettaa ajoissa. Tätä vaihtoehtoa suositteli eläinlääkäri, valmentaja ja tallin omistaja, joten toukokuun alussa julkaisin viimeisen kuvan Nikestä:


Mitä Nikelle sitten nykyään kuuluu? Ilokseni voin sanoa, että todella hyvää! Nikellä oli syksyllä todella paha ähky, josta se ihmeen kaupalla selvisi. Tämän jälkeen kunnossa tuli taas pieni romahdus, mutta nykyään Nikke on kulemma oikeasti lähtenyt toipumaan todella hyvin! <3

Onko teillä teille tärkeitä hevosia, jotka olette jollakin tapaa menettäneet?

14 kommenttia:

  1. Postaus toi monia hienoja muistoja Niken kanssa mieleeni. Itselläni on muutama, joiden ajattelu ja se menetys sattuu vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minulla, jotkut kuvat toivat paljon muistoja mukanaan. <3

      Poista
  2. Olipa mukava lukea Nikestä, hienoa, että sillä menee nykyään jo paremmin. Kyllä sitä vaan on arvostettava noita ihmisiä, jotka rahaansa laittavat ihan vain pelastaakseen eläimen, tietämättä edes toimiiko hoito. Iso hatunnosto heille ihanaa, että Nikke pelastui! :) Onko vieläkään selvinnyt, mikä sillä oli/on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen kyllä suunnattoman kiitollinen heille, että antoivat vielä mahdollisuuden! Edelleenkään ei ole ilmeisesti selvinnyt, mikä hevosta vaivaa, mikä on vähän ihme juttu! Kunnon este/treeni/kisakäyttöön siitä ei enää ole, joten sitten kun hän tarpeeksi toipuu, hän pääsee tekemään uran maastokäppäilykaverina. <3

      Poista
  3. Ihana kuulla että Nikke voi paremmin! <3

    VastaaPoista
  4. Hienoa kuulla! Mitään kovin tärkeää hevosta en vielä ole onnekseli joutunut menettämään, mutta viimetalven ja -kevään maastoratsuni, jolla ratsastelin melko paljon, laukkasi tuulten matkaan syksyllä ja se oli haikeaa. Sain onneksi tämän vanhan pojan hyvästellä.

    VastaaPoista
  5. Linkkasit blogisi minulle joku aika sitten, ja minä valitsin sinun blogin top 3 suosikikseni! :)
    Toivoisinkin nyt sinun kirjoittavan esittelyn blogistasi, jota voin käyttää oman blogini ''top 3 linkatut blogit'' postauksessa. Voit joko kirjoittaa sen tämän kommentin alle tai meidän blogin puolelle kommenttiin. :)
    Esittelyssä toivon sinun kertovan ainakin itsestäsi ja hevosestasi, sekä blogista yleisesti, mutta tietysti saat tehdä siitä oman näköisen ja kertoa ihan mitä haluat! :)
    Kerro myös saanko käyttää banneria/kuvia blogistasi esittelyyn?
    Vastaathan mahdollisimman pian! :)
    -Saara / http://anselminaskeleet.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon! Kommentoin sinun blogiisi. :)

      Poista
  6. Kiitoksia iha huimasti valinnasta top 5 listalle!! Olen otettu :D Kopioin tuon saman tekstin, jonka jo kirjoitin aikaisempaan samantyyppiseen juttuun. Ja banneriani saa tottakai käyttää esittelyssä, melkeinpä suotavaa :D Alla kuitenkin se esittely!

    Pennin pyörittäjä kertoo connemaratamma Pennin arkielämästä pihatossa ja sen ulkopuolella. Penni on omalaatuinen persoona ratsastaessa jumitteluiden ja vähän ison mahansa kanssa. Pelkkää perusratsastelua ei siis tarvitse lukea, vaan projektiluontoisesti mennään ja tavoitellaan molemminpuoleista luottamusta.

    Kirjoittajana puolestaan toimii reilu parikymppinen huumorintajuinen naisen alku, jolle Penni oli haaveiden täyttymys. Blogiin ei pahemmin kuulu kaksijalkaisen elämä, vaan pysyttelemme ruunivoikon (tällä hetkellä) mammutin poikasen kuvissa ja kuulumisissa.

    Ystävyyttä, kuvia ja pieniä saavutuksia! Sitä on Pennin pyörittäjä!

    VastaaPoista
  7. Hei! Kommentoit blogiini ja pyysit tarkempaa esittelyä meistä, joten tässä se nyt olisi! :)

    Kirjoittajana toimin minä, 17-vuotias mikkeliläinen lukion toista vuotta käyvä heppatyttö, jolle hevoset on aina ollut se kaikista suurin intohimo. Ratsastuksen pääsin aloittamaan vasta yhdeksänvuotiaana, mutta jo viisivuotiaana aloin kinuamaan vanhemmilta omaa hevosta. Tuo kinuaminen tuotti tulosta ollessani 15, eli kymmenen vuotta siinä meni :D

    Kymmenen vuoden suostuttelun tuloksena kesän 2015 alussa lastattiin koppiin ensimmäinen oma hevoseni, tuolloin 6-vuotias virontuontitamma Myffi. Neiti näytti ensimmäisestä päivästä alkaen olevansa hyvin persoonallinen ja itsepäinen tapaus, ja siksi ensimmäinen vuosi oli hyvin hankala. Meillä oli ongelmia niin maastoilun, lastauksen kuin ihan taluttamisenkin kanssa, ja välillä teki jo mieli luovuttaa. Nyt toisen yhteisen vuotemme pyörähdettyä käyntiin homma on alkanut sujua, ja olemme voittaneet kaikki ongelmat. Nyt valmentaudumme säännöllisesti niin koulu- kuin esteratsastuksessakin, ja aloittelemme kilpailu-uraamme pikku hiljaa, ja ensi kaudella sitten aktiivista ja täyspitkää kilpailukautta tavoitellen.

    Blogissani kerron kaikista ylä- ja alamäistä, omista fiiliksistä ja niin valmennusten, kisojen kuin perus arjen kulusta rehellisesti ja kaunistelematta. Pyrin pitämään kirjoitukset persoonallisina ja omalaatuisina, ja tuen niitä parhaani mukaan kuvin ja videoin. Blogini on ollut pystyssä koko yhteisen matkamme ajan, eikä loppua näy :)

    my-finest.blogspot.fi
    Banneria saa käyttää! :)

    VastaaPoista
  8. Tässä olisi tämä esittely mitä pyysit :)
    Blogi on perustettu vuonna 2013, -01 syntyneen junioriratsastajan, ikuisen ponitytön toimesta, joka kolme vuotta sitten sai innostuksen kilpailumaailmasta, ja alkoi kilpailla esteillä ja kouluaidoissa. Samalla tiellä ollaan edelleen, vaikka tänä keväänä elämä sai uuden käännöksen oman ensimmäisen estehevosen astuessa kuvioihin.

    Blogin tehtävänä on olla minulle päiväkirjana talleilusta, jonne kirjoitan arjesta hevosten parissa. Tähä päivään mennessä postauksissa on pyörinyt jos jonkinmoista ponia. Viimeisimpiä päätähtiä ovat entinen kisaponini Syppe, joka vilahtelee postauksissa vielä silloin tällöin ja nykyisenä päätähtenä toimii sukkajalkatamma Nana, jonka kanssa treenataan tavoitteellisesti kohti tulevaa.

    8-vuotias Nana, arvokkaammalla nimellään Reina on siis minulle vielä aika uusi tuttavuus, jonka kanssa ollaan viime kausi tutusteltu ja kierrelty muutamia kisoja vain treenimielessä. Tavoitteena ensikaudella jo päästä kunnolla kisaamaan esteradoille 110cm tasolle ja miksi ei ylemmällekin puolelle. Oikein tammamaisen luonteen omaava, mutta silti niin kiltin pikkuhepan kanssa elämä ei ole koskaan tylsää, eikä mikään päivä samanlainen, sen Nana voi luvata!

    http://myandponylife.blogspot.fi

    VastaaPoista