Muut sivut

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Miten kehityin ratsastajana vuonna 2016? Osa 1

Niin on taas päässyt käymään, että vuosi on jälleen kulunut aivan huomaamatta, ennen kuin se on ehtinyt edes kunnolla alkaa, sillä aikahan tunnetusti kulkee eteenpäin aivan liian nopeasti ja huomaamatta. On siis korkea aika käydä läpi, että mitä viime vuonna oikein tapahtui, sekä asettaa tavoitteita ensi vuodelle! Olin oikeasti tyhmä, enkä viime vuoden lopussa tehnyt minkäänlaista tavoitepostausta tälle vuodelle, joten saatte nyt tyytyä siihen, että käyn läpi omaa kehitystäni pääasiassa ratsastajana tässä vuoden mittaan, tulevalle vuodelle täytyykin sitten oikeasti listata konkreettisia tavoitteita! Tässä alkuvuodesta on muuten tulossa muutamakin eri erikoispostaus liittyen ensi- ja kuluneeseen vuoteen, eli pitäkää silmät ja korvat auki, otan todella mielelläni vastaan myös ehdotuksia näin alkuvuoden postauksiin, kun minulla on kerrankin aikaa kirjoittaa! No mutta, eiköhän mennä itse postaukseen, jotta tämä ei venyisi ihan tolkuttomiin mittoihin - kirjoitettavaa on nimittäin paljon! Tähän postaukseen olen muuten käyttänyt aivan suunnattomasti vaivaa, olen käynyt läpi blogin vanhoja postauksia, vanhoja kuvia, Instagramia, sekä jututtanut kavereita ja muita asianomaisia - kaikkea sitä tekeekin blogin eteen! :D

"Sarjan" ensimmäisessä osassa käydään kuvia läpi viime vuoden heinäkuuhun asti, seuraavassa osassa käydään loppuvuoden kuvat ja tämän vuoden tavoitteet läpi, sekä tehdään pieni yhteenveto heikkouksistani sekä kehityksestä vuonna 2016. Nyt toivonkin, että jos teillä olisi toiveita tätä toista osaa kohtaan, ilmiantakaa itsenne kommentteihin - toteutan toiveita mielelläni, haluan kirjoittaa siitä, mistä te haluatte kuulla!

Viime vuoden tammikuussa tilanne oli se, että Nikke oli päässyt pois syksyn saikulta, enkä todellakaan tiennyt, että pahin oli vielä vasta edessä. Juurikin tammikuussa käytiin viimeisessä valkassa, jonka jälkeen muistan, miten olin aivan suunnattoman ylpeä itsestäni ja siitä, miten osasin ratsastaa. Nyt kun lueskelen tätä kyseistä postausta, en voi tehdä muuta, kuin iskeä käden naamalle, sillä häpeän niin suunnattomasti "tapaani" ratsastaa tuolloin. En silloin oikeasti uskaltanut ratsastaa yhtään, eikä kyse ole edes siitä, että olisin pelännyt: en vain osannut, tai uskaltanut pyytää hevoselta tuolloin yhtään mitään. Nyt kuvien (joita on aina välillä hyvin vähän) kera aion avata minun silloisia ja nykyisiä ongelmiani teille, samalla käyden läpi sitä, missä asioissa olen kehittynyt.


Tässä on tosiaan tilanne ihan alkuvuodesta, kun menin Nikellä pellolla - tämä kuva taitaakin kertoa kaiken tarvittavan tuosta tilanteesta. Ratsastin tuolloin ihan "tosissani", eli en höntsäillyt, vaan yritin oikeasti työskennellä! :D Kyynärkulmaa ei ole, ohjat ovat kilometrin mittaiset, jalustimet liian pitkät ja istun etukenossa. Tältä ratsastukseni näytti lähes aina, tässä painottuu se, etten uskaltanut ratsastaa: en uskaltanut pyytää jalalla, en pitää kättä tuntumalla, enkä varsinkaan istua lähellä hevosta. Ratsastukseni oli sellaista hissuttelua, jolloin istuin vain selässä ja koetin pysyä mahdollisimman huomaamattomana ja hiljaisena, tehden jotain vain silloin, kun pyysin Nikkeä nopeampaan, tai hitaampaan askellajiin.


Tässä taas ilmenee nuo samat virheet: suuhun ei ole tuntumaa, puristan polvella, kantapää on liian ylhäällä ja, voi hyvä luoja, nuo kädet! Haluaako joku ystävällisesti selittää, mitä teen käsilläni? Kyynärkulma on olematon, nyrkit sojottavat aivan mihin sattuu ja ulkokäsi on selkeästi pistänyt välit poikki sisäkäden kanssa, niin vinkkelissä se on! Katse sentään on suunnilleen oikeassa paikassa ja ryhti on hyvä, muuta positiivista sanottavaa tästä kuvasta en sitten keksikään.


Tässä minulla onkin sitten kuukauden ratsastustauko takana Niken jälkeen ja ensimmäistä kertaa Penelope alla. Kuvassa ilmenee juurikin nuo minun suurimman ongelmat tänäkin päivänä: en saa kannettua kättä ja katse seikkailee hevosen niskassa, sillä se on tietenkin paljon kiinnostavampi kuin se suunta, jonne olen ratsastamassa. Tässäkin istun vielä pienessä etunojassa, sillä en osannut istua kunnolla istuinluiden päällä ja satulassa, jolloin taas puristin hevosta polvella. Penelope oli suhteellisen helppo ratsastaa, eli se kulki minulla ihan nätissä muodossa (vaikkei kylläkään tässä kuvassa, valitsin vain kuvan jossa asentoni näkyi), mutta en tuolloinkaan vielä todellakaan osannut ratsastaa hevosta oikein, olin aivan liian arka! En tiedä mistä tuo edes tuli, sillä luulisi minun nyt silloin jo tietäneen, että hevosta kuuluu ratsastaa!


Tässä onkin sitten ensimmäinen ratsastuskerta kotona Wonylla! Kuva on loppuraveilta ja W juurikin hölläsi päätä alemmas, eli kuvassa W kulkee todella etupainoisena, mutta oma asentoni on jopa suhteellisen siedettävä - mitä luultavimmin hetkellinen häiriö, sillä kehitys istuntani suhteen tapahtui vasta myöhemmin syksyllä! Tässä kuvassa kannan käden suhteellisen hyvin, nyrkitkin ovat jopa pystyssä! Ryhti hyvä, katsekin suunnilleen oikeassa paikassa, istun hieman irti satulasta, mutta olen juuri lähdössä keventämään. Ainoa selkeä miinus omassa asennossani on tuo jalka - puristan polvella ja jalka on aivan inasen liian edessä - tästä ongelmasta on luojan kiitos päästy eroon, tästä kunniat taas meidän valmentajalle, joka opetti minulle heti aluksi, miten istutaan hevosen selässä.



Varsinkin alkuun meidän meno näytti tosi usein tältä, olkoon tämä sitten konkreettinen todiste siitä, että jotain kehitystä on tapahtunut puolen vuoden aikana. Eli Wony todella usein varsinkin laukkojen jälkeen juoksi apuja karkuun pää pystyssä, johon minä reagoin aina pahimmalla mahdollisella tavalla: painoin kantapään alas ja puristin polven kiinni, nousin irti satulasta, painoin käden alas ja nousin etukenoon! Siis mitä! Kuka nousee etukenoon, kun hevonen juoksee apuja karkuun? Luojan kiitos tämä ongelma on selätetty! Tosiaan se on positiivista, että enään Wony ei tuolla tavalla juokse karkuun apuja nostamalla pään ylös ja vaikka se sen joskus tekisikin, nykyään osaan oikeasti ratsastaa sen sieltä takaisin avuille ja alas.


Puomeilla istuntani on ollut aina melko hyvä: usein näkee (varsinkin aloittelijoiden joukossa) niitä, jotka joko a) Sukeltavat puomille, kuin 130cm luokan hyppyyn, tai b) Jäävät satulaan istumaan (mitä teen kyllä itsekin, täytyy vain muistaa myödätä kunnolla). Itse usein puomeilla menen liikkeen mukana, eli nousen hieman irti satulasta pieneen etunojaan, kuten kuvassakin, tämä johtuu myöskin siitä, että Wony ottaa puomille välillä melko ison loikan! Tässä kuvassa kuitenkin pistää silmään se, että jalustimeni ovat aivan liian pitkät, jolloin kantapää on lähes ylempänä kuin varpaat ja varpaat sojottavat aivan toiseen suuntaan, kuin pitäisi! Tällöin tietenkin luonnollisesti, *rumpujen pärinää*, puristan polvella! Tämä liian pitkä jalustin oli minulle pitkään todella suuri ongelma, kunnes meidän nykyinen valmentaja pisti sille touhulle stopin, nyt en edes ymmärrä, miten olen voinut ratsastaa noin pitkällä jalustimella! Tässä kuvassa virheitä on myös se, että ranteeni ovat kääntyneet niin, että ne eivät ole pystyssä ja se, että katseeni seikkailee taas kentän hiekassa, ehkä näin siellä jotain mielenkiintoista?


Tässä viimeisenä kuvana on nyt edestä otettu kuva tuosta minun asennostani, jossa ilmenee samat seikat, joita aiemmissakin kuvissa on ilmestynyt. Edestä näkyy hyvin juurikin tämä, että puristin vain polvella, eivätkä pohkeeni olleet todellakaan kiinni hevosessa - pahin asia, mitä kilpahevosen selässä voi tehdä! Tässä näkyy myös hyvin se, että en kanna kättäni ollenkaan, vaan se "lepää" Wonyn sään päällä, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu! Minulle käy vielä myöskin todella helposti juurikin noin, että lähden aivan inasen nojaamaan sisäkaarteeseen juurikin esim. voltilla, tähänkin ollaan puututtu ja ongelma on lähes saatu kitkettyä pois! Välillä tosin huomaan edelleen istuvani ihan könössä, tällöin minun täytyy oikein ajatuksella nojautua ulos, kauas tuosta petollisesta nojasta sisään!

Ensimmäinen osa olisi nyt tässä! Pahoittelen postauksen lyhyyttä, mutta tämä oli ainoa keino jakaa nämä järkevästi kahteen osaan, jos en olisi tätä tehnyt, olisi postaus venynyt aivan suunnattomiin mittoihin! Tämän lisäksi en itse jaksa lukea suunnattoman pitkiä analysointipostauksia, joten mielummin näin, jatketaan ensi postauksessa!

Onko sinulla ollut samoja ongelmia?
 Mitä toivoisit seuraavaan osaan?
Oliko postaus mielestäsi liian lyhyt?

6 kommenttia:

  1. Postasu oli sopiva, mulla kanssa vähän samantapaisia ongemia: Liian pität jalustimet, nyrkit ei pysy pystyssä... Tämä oli oikein mielenkiintoinenpostaus. Miten oot kehittänyt näitä sun istuntaongelmia ja saanut ne paremmaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos miellytti! Ja noista keinoista päästä eroon jatketaankin sitten seuraavassa osassa! ;)

      Poista
  2. Kunnolla kun itsekin keskityin analysoimaan postaus sai aikaan hieman naurun tyrskähdyksiä ja olen koululla nyt... 😂 mutta itselläni on ollut samankaltaisia ongelmia😂

    VastaaPoista
  3. Oli ihan hyvän mittainen minunkin mielestä! :) Mulla ei sinänsä ole ollut jalustimien pituuden kanssa, mutta aina vaikeassa ravissa pistän liian pitkät jalkkarit, etten jännitä jalalla :'D sitten hetken päästä täytyy luovuttaa ja pistää jalustin normaalipituuteen kun ei siitä muuten tule mitään :'D
    Käsienkin kantaminen joskus unohtuu, mutta onneksi on opet huomauttamassa :)
    Odotan seuraavaa osaa jo innolla! :)

    VastaaPoista