Muut sivut

torstai 15. kesäkuuta 2017

Tallinn, I really liked you!


Nyt on minun viikonloppureissuni onnellisesti ohi, eikä Tallinnaan saanut pettyä tälläkään kertaa! Lähdimme siis vähän extempore tyttöporukalla, minä ja paras ystäväni Julia, sekä sitten molempien äidit ja 2-vuotias siskoni. Tallinnassa vietettiin tällä kertaa vain yksi yö, kaksi päivää, mutta tämä riitti meille oikein hyvin, vaikka tietysti pidempäänkin olisi viihtynyt!

Reissun aikana kävimme kävelyllä vanhassa kaupungissa, söimme hyvää ruokaa, lilluimme hotellin kylpylässä, valokuvasimme aivan ihania taloja, sekä tietysti shoppailimme - paljon! Ensimmäinen ilta oli pyhitetty juurikin vanhalle kaupungille, ihanalle ravintolalle, sekä turistikauppojen kiertämiselle, sillä halusimme ehdottomasti Tallinna-magneetit kotiin! Loppuilta kului hotellilla, mutta seuraava päivä oli pyhitetty vain shoppailulle, ihanan aamupalan ja kylpylävisiitin jälkeen! Aah, shoppailuterapia - paras terapia!

Tämä oli toinen kerta, kun kävin Tallinnassa - ensimmäistä kertaa vierailin siellä viime joulukuussa! Pakko myöntää, että Tallinna oli aivan yhtä ihana paikka näin kesälläkin, tulen ehdottomasti matkustamaan tänne vielä uudelleen! Kameran otin tälläkin kertaa onneksi mukaan, tämä postaus onkin pyhitetty jälleen monille, ihanille kuville tästä upeasta kaupungista! Enjoy! ;)














Maistui muuten aivan taivaalliselta! <3












Minun piti itseasiassa kuvata teille video Tallinnan ostoksista ja kesäshoppailuista, mutta meillä tuli suuria riitoja kuvausvälineistön kanssa. Näin ollen video jää ainakin vielä toteuttamatta, nyt kysynkin teiltä: Haluaisitteko jonkinnäköistä postausta kuvien kanssa näistä ostoksista, vai jätänkö suosiolla ajatuksen taka-alalle? Let me know!

Minkä tyyliset kuvat olivat sinun suosikkejasi?
 

7 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Tallinna on upea paikka, olen itsekkin sinne menossa heinäkuussa. Tee vain ostoksista postaus kuvien kanssa. Mielelläni sen lukisisn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se todellakin on, toivotan hyvää reissua sinulle! Täytyy yrittää toteuttaa postauksen muodossa ostosten esittelyä... ;)

      Poista
  2. Oi, niin ihanan näköinen kaupunki♥ Ostospostaus kiinnostaa kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinna on, varsinkin tuo Vanha kaupunki! Täytyypä toteuttaa tuo ostospostaus jollain tavalla! :)

      Poista
  3. Taas tuli nälkä tuosta ruokakuvasta, voi apua :'D Mä en ole koskaan käynyt Tallinnassa, mutta olisi varmaan kiva paikka sekin käydä! :) Kaunista siellä ainakin näyttää olevan, mukavaa tuollaista ajan patinaa ja hienoa tunnelmaa rakennuksissa :)

    VastaaPoista