Muut sivut

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Parhaat bloggaajat on niitä, jotka pistävät blogikulttuurin uusiksi

Julkaisin hetki sitten blogissa postauksen siitä, mikä saa minut lukemaan tiettyä blogia. Tuo haaste on liikkunut blogimaailmassa jo pidemmän aikaa, eikä siitä minunkaan kirjoittamana tullut niin kovinkaan massasta poikkeava. En ole varma liittyykö tämän postauksen aihe millään tavalla tuohon haasteeseen, mutta äsken seurasin taas keskustelua, joka herätti minut ajattelemaan tätä asiaa. Hetken pohdittuani päätinkin avata koneen ja kirjoittaa kokonaisen postauksen tavallaan jatkona HAASTEELLE, liittyen siihen kuinka blogimaailma on nykyään turtunut kaavoihin ja lokeroihin - ainakin minun mielestäni.


Minä kuulun erääseen ryhmään WhatsApp'issa, ryhmään johon kuuluu lisäkseni reilut sata muuta hevosbloggaajaa ympäri Suomea. Bloggaajia on eri ikäisiä, heillä on eri mielipiteet, jokaisella on eri kokoinen blogi. Tässä ryhmässä olen kuitenkin monesti saanut apua blogini kanssa, oli kyse sitten ulkoasusta, tai postausideasta. Voitte jo varmasti päätellä, että tämä postaus on lähtöisin sieltä, vaikkei periaatteessa kukaan tätä ajatusta minulle antanut. Olen nimittäin harmittavan usein törmännyt ryhmässä muutamaan eri lauseeseen: "En kyllä tiiä, sopiiko tää hevosblogiin", "Tää ei kuulu ehkä ihan blogimaailmaan", "Nää käy enemmän tubekulttuuriin", "En oo ennen nähny blogissa tollasta". Joskus olen jopa kuullut ihmisten pohtivan: "Mä haluisin kirjottaa tälläsen postauksen, mut en voi kun se ei liity hevosiin", tai "En mä viitti tehä niin, kun kukaan muu ei oo tehny". Tässä kohtaa suuni loksahtaa auki ja syöksyn kohti syvintä psykoosia: Onko blogimaailma todella kangistunut näin kaavoihinsa?

Yhden tietyn bloggaajan on aivan käsittämättömän vaikeaa erottua joukosta ja saada blogillensa näkyvyyttä. Jotta siinä voisi onnistua, täytyy tehdä jotain rohkeaa ja erottua siitä massasta. Täytyy siis tehdä jotain, mitä kukaan ei ole ennen tehnyt. En osaa edes heittää arviota, kuinka monta hevosblogia Suomesta löytyy - varmasti yli tuhat, ottaen huomioon että tähän meidän ryhmäänkin kuuluu jo sata. Silti suosittuja hevosblogeja on niin pieni määrä, että ne voi helposti laskea yhden käden sormilla. Mitä nämä bloggaajat tekivät, jotta heidän blogeistaan tuli Suomen suosituimpia hevosblogeja?


Noh. Tiia kuvasi My Dayn. Jilla kirjoitti hevosblogia, jonne otti kuvia sunnuntaibrunssilta. Aada teki ääniraidallisen valmennusvideon. Kaktu kaulanaruili. Pinja ei kirjoittanut pelkistä hevosista. Kaikki edellämainituista tekivät jotakin, mitä ei ollut ennen tehty. Mitä kukaan muu ei tehnyt. Netistä löytyy lukematon määrä perinteisiä tuntiratsublogeja, joissa ei ole särmää, ei persoonaa. Tämä näkyy taas siinä, ettei ole lukijoitakaan. Paha minun on puhua, ei minunkaan lukijalista ole kolminumeroinen, tiedä sitä tuleeko koskaan olemaan. Mutta minun blogissani on yksi ominaisuus, jonka luen sen vahvuudeksi - kirjoitan asioista, joista haluan kirjoittaa. Ja tässä on se asia, joka minua häiritsee blogimaailmassa tällä hetkellä - tai pitemminkin sen puute.

Seurasin eräänä iltana keskustelua tässä kyseisessä Hevosbloggaajat-ryhmässä: Puheenaiheena oli se, miksi hevosblogiin tungetaan kaikkea ihan muuta materiaalia. Paljon oli ihmisiä tämän puolesta, paljon oli vastaan, mutta muutama kommentti minua ihan tosissani hämmästytti tässä keskustelussa. Eräskin kommentti meni näin: "Sen takia, että me "nykynuoret" ei olla tunnettuja luovuudesta ja sitte ku ei keksi postattavaa lähtee seikkailemaan muihin aiheisiin". Tiedä sitten oliko tämä sarkasmilla kirjoitettu vaiko ei, mutta tämä silti pisti minulle kaikista eniten silmään. Niinkö se meneekin, että hevosblogiin ei voi kirjoittaa muuta materiaalia, koska se tarkoittaa ettei oma luovuus riitä "pysymään aiheessa"? Jossakin kohtaa keskustelu kääntyi siihen, miten kukin lajittelee oman bloginsa: Tämän keskustelun päätteeksi minun blogini ei ollutkaan enää hevosblogi - se oli minilehti!


Palatkaamme takaisin hämmästelyyni: Onko blogikulttuuri kangistunut niin kaavoihinsa, ettei ole enää ok erottua joukosta ja toteuttaa itseään sillä tavalla, kuin haluaa? Olen ennenkin tästä maininnut, mutta minä hyvin harvoin luen blogia, jonne kirjoitetaan pelkkiä hevosjuttuja - minulla ei yksinkertaisesti riitä mielenkiinto. Minä en myöskään aio alkaa rajoittamaan minun tekstiäni, tai minun postausaiheitani sen takia, että minun blogini on leimattu hevosblogiksi. Olkoon sitten vaikka minilehti, mutta minä aion kirjoittaa sellaista materiaalia, mistä minä pidän. Tästäkin olen ennen täällä maininnut, mutta minä luen sen minun blogini vahvuudeksi, että täällä on monenlaista materiaalia: Se tuo tänne lukijoita monesta eri lukijakunnasta. Minä tiedän, että blogiani lukee moni hevosihminen, mutta myös todella moni, jotka eivät ikinä ole koskenutkaan hevosiin. Olen myös saanut kuulla siitä, kuinka moni näistä ei-hevosihmisistä on jollain tasolla kiinnostunut hevosista minun blogini ansiosta, se jos mikä saa hyvälle mielelle. Tykkään inspiroida ihmisiä, lähes yhtä paljon kuin tykkään kiroittaa aiheista, jotka kiinnostavat minua.

Uskoisin, että tämän koko postauksen pointti oli se, että älkää kangistuko kaavaan ja leimatko blogianne liiaksi - siitä ei ole teille kuin haittaa. Kirjoittakaa tasan siitä mistä haluatte kirjoittaa ja mikä tuntuu teistä hyvältä, välittämättä siitä mitä muut jaksavat sanoa. Luokaa jotain uutta, rikkokaa rajoja, pistäkää blogikulttuuri uusiksi. Sillä kuten olen monesti huomannut, ne bloggaajat jotka pistävät sen blogimaailman uusiksi, ovat niitä parhaita.


Aada kiittää ja kuittaa. Ja muuten, kyllä. Täytin postauksen "lifestylekuvilla". Ihan vaan koska mä voin.