Muut sivut

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Luukku 6 - Aika olla kiitollinen

Tänään on koittanut se päivä, kun kotimaamme Suomi täyttää sata vuotta. Sata, pitkää vuotta Suomi on ollut itsenäinen valtio, oma maa, turvallinen koti suomalaisille. Sata kesää, sata talvea, sata itsenäisyyspäivää. Joillekin yksi elinikä, toisille vähän vähemmän, joillekin vasta edessä oleva koitos,  sata vuotta. Kun asiaa lähtee miettimään tarkemmin ja pohtimaan todennäköisyyksiä, odotuksia, sekä muita maita, se on ihan kohtalaisen pitkä aika.

Viime vuonna minä kirjoitin blogiin joulukuun kuudenneksi päiväksi novellin, joka saavutti lopulta todella suuren suosion. Se oli yksi syy siihen, miksi minulle oli alusta lähtien täysin selvää, että haluan kunnioittaa satavuotiasta Suomeamme omalla tavallani - kirjoittamalla novellin. En halua puuduttaa teitä historianluennoilla, en osaa listata luovasti Suomen parhaita puolia. Minä osaan kirjoittaa, siispä minä kirjoitan. 

Toivottavasti nautitte tästä novellista ja saatte sen myötä vielä hieman isänmaallisemman fiiliksen! Viettäkääpäs kaikki ihana itsenäisyyspäivä, syökää hyvää ruokaa, katsokaa vaikka Linnan juhlia, levätkää hetki viikon keskellä. Juhlikaa Suomea, täyttäähän se sata vuotta vain kerran!


Katselin nojatuolissa istuvaa isomummoani, koko huone oli hiljainen lukuunottamatta takkatulen rätinää. Pihalla oli kylmää ja pimeää, lumesta ei ollut tietoakaan, vain pureva pakkanen ja petollinen jäätikkö vaanivat ikkunan takana. Tämä pimeys ja kylmyys ei kuitenkaan tunkeutunut sisälle, ikkunalaudalla palavat kynttilät yhdessä rätisevän tulen kanssa taistelivat sitä vastaan urheasti. Sisällä oli lämmintä, kotoisaa, turvallista.
   Katselin mummoani. Hänen silmänsä olivat kevyesti suljetut, kasvot olivat rypistyneet tuhansille uurteille vuosien saatossa, ennen niin pitkistä ja paksuista hiuksista oli jäljellä enää harmaita suortuvia siellä sun täällä. Iho kasvojen luiden päällä näytti melkein läpikuultavalta, koko mummoni olemus muistutti kummitusta, muistoa, aivan kuin pieninkin kosketus olisi voinut saada hänet hiipumaan ilmaan, tai hajoamaan tuhkakasaksi maahan. Siinä hän kuitenkin vielä oli, rauhallisena, varmana, onnellisena. Olin aina pitänyt mummoani koko maailman kauneimpana naisena. Niin niissä kuvissa joita olin hänestä nuorena nähnyt, kuin koko sinä aikana mitä minä olin tällä maapallolla kävellyt. Pitkä matka elämää takana, monta matkaa kuljettuna ja taistelua taisteltuna. Voisinko löytää itselleni parempaa esikuvaa?
    
Mummoni avasi suunsa. Hän tapaili hetken sanoja, ennen kuin aloitti, ja kun ääni lopulta purkautui hänen huuliensa välistä, se oli hento, hiljainen ja värisevä.
   "Aikaa on kulunut paljon. Elinikä. Se on vain hetki maapallon historiassa, olematon aika universumissa, mutta minulle elinikä. Kaikki se aika mitä minulla oli. Ja mitä aikani alussa tapahtui, ei se merkitse maapallolla tai maailmankaikkeudessa mitään. Mutta se merkitsee jotakin Suomelle. Se merkitsi jotakin sille neljävuotiaalle tytölle, merkitsee edelleen. Ei sellainen unohdu, oli välissä kuinka monta elinikää tahansa."
    Hän veti syvään henkeä ja oli hetken hiljaa, silmät kiinni, ennen jatkamistaan. 
    "Ne olivat levottomia aikoja. Suomessa ei sodittu, mutta isäntämaamme oli ajautunut ensimmäisen maailmansodan jälkeen epätasapainoon. Kaaos vallitsi niin Suomessa kuin naapurimaissamme, jolloin me lopulta anastimme itsellemme jo pitkään halutun ja kypsytetyn itsenäisyyden, oman maan tunnuksen.
   Sinä iltana kun itsenäisyys lopulta julistettiin, ei Suomen kaduilla juhlittu. Ei tavattu toreilla tai mitä ikinä te nykyään teettekään, ei iloittu. Köyhyys painoi koko maata, kylmä talvi riepotteli koko maata. Se oli rankkaa aikaa jokaiselle, erityisesti suuremmille perheille. Ruokaa ei ollut riittävästi, sairaudet jylläsivät, lapsia syntyi paljon. Muistan sen epätoivon kodeissa, meidän kodissa, ei kukaan uskonut Suomen nousevan. Ei ikinä, sen ei uskottu kykenevän siihen."
    "Mutta se nousi?" keskeytin puheen. "Sehän nousi?"
    "Kyllä", mummo jatkoi ja piti pienen tauon. "Kyllä se nousi. Ei kukaan tiedä miten, kuten jo sanoin, kovin moni siihen ei uskonut. Muistan itse olleeni jo varma siitä, että Suomen päivät on luetut, ennen kuin ne ehtivät kunnolla alkaakaan. Sisällissota riepotteli maata, teki päätöksienteon mahdottomaksi, jakoi kansan kahtia ja käänsi ihmiset toisiaan vastaan. Mutta kyllä. Sisällissota päättyi ja uusi Suomi alkoi rakentumaan".
   "Millaista silloin sitten oli?" kysyin. "Kun uutta Suomea rakennettiin?" Nostin katseeni lattialla lepäävästä raidallisesta räsymatosta ja upotin katseeni syvälle mummoni silmiin. Tuli alkoi uhkaavasti hiipua, joten nousin ylös ja otin syliini muutaman puun punotusta korista takan vierestä, ja asettelin ne pesän perälle. Liekit leimahtivat taas korkeina, ja jäin istumaan suoraan tulesta tulevaan lämpimään. Katsoin tanssivia lieskoja kun ääni jatkoi.
   "Työ oli hidasta. Tuli hallitus, tuli järjestys, tuli sovinto. Kaupunkeja kasvatettiin ja taloja rakennettiin lisää, uusia kyliä nousi kuin tyhjästä, entiset maatalouskaupungit teollistuivat. Jonkin ajan kuluttua ihmisillä oli taas enemmän ruokaa, katto päänsä päällä ja töitä, samalla kun lapsilla oli koulut joihin mennä oppimaan. Totta kai välissä oli monta takaiskua, jotka hidastivat uudistusta. Oli talvi- ja jatkosodat, sekä suuri kokonaisuus, toinen maailmansota. Kaikesta selvittiin sinulle jo tutulla suomalaisella sisulla ja voimalla, koettelemukset ovat tehneet tästä kansasta sen mitä se on. Suomessa on sisua, on ollut alusta asti. Se on selvä."
    "Nykyään on kunnia asua tässä maassa. Olen ylpeä siitä, että saan olla suomalainen." jatkoi mummo vielä. "Meillä on kaikki hyvin. Niin ei ole aina, minä olen niitä harvoja joilla on siitä vielä eläviä muistikuvia. Näin sen kaiken, jokaisen vaiheen, jokaisen kompastuskiven. Olin siellä, pelkäsin, sitten näin Suomen selviytyvän. Suomi on selviytynyt aina, siitä saa kiittää montaa asiaa lähtien sotilaista päättyen onneen ja ajoitukseen. 
   Ikävää nykypäivänä on se, kuinka kaikki on itsestäänselvää. Kuten sanoin, kaikki on hyvin - liian moni unohtaa sen varjolla menneisyyden uhraukset ja koettelemukset. Minä en voi kääntää enää koko kansan ja uuden sukupolven päätä, mutta voin levittää kiitollisuutta isänmaata kohotaan kertomalla siitä sinulle. Jos sinä tiedät, mahdollisesti vieläpä ehkä muistat kertomani tulevaisuudessa, osaat arvostaa sitä mitä on nyt. Jos ei olisi ollut sitä mitä silloin oli, ei nyt olisi tätä mitä on. En sano, että kaikki tämä on huonoa. Suomi kukoistaa, on raivannut tiensä huipulle, mutta onko sillä mitään väliä jos kukaan ei muista lähtökohtia?"
    Mummoni hiljeni taas. Tällä kertaa hiljaisuus kesti pidempään, luulin jo mummoni nukahtaneen hänen suljettua silmänsä. Hieman yllättäen hän kuitenkin vielä avasi suunsa ja kuiskasi:
     "Tee minulle palvelus. Älä unohda lähtökohtia."
     Kylmät väreet kiipivät pitkin selkärankaani ja sieltä käsiin. Kyyneleet polttivat silmiäni, oloni oli kummallisen tyyni. Nousin takan äärestä ja kävelin mummoni viereen. Tartuin hyvin varovasti hänen hentoon käteensä ja nostin sen omieni väliin. Poimuttuneelle iholle putosi yksinäinen, hiljainen kyynel.
    "En. En unohda. Minä lupaan", kuiskasin hyvin hiljaisella äänellä, sillä enempää minusta ei irronnut. En tiedä voiko kiitollisuutta tuntea, mutta voin vaikka vannoa, että sillä hetkellä tunsin sen väreilevän koko huoneen ilmassa, läsnä hetkessä, johon me jäimme istumaan, hiljaa, silmät suljettuina. 

Kiitos.
   

16 kommenttia:

  1. Veti jotenkin sanattomaks. Kirjotat ihan tajuttoman hyvin ja sujuvasti. Sait tästäkin tekstistä todella hyvän ja jopa puhuttelevan, ja kerroit loistavalla tavalla pienoisen palan suomen historiasta, ja siitä, kuinka sadan vuoden aikana on koettu ylä-ja alamäkiä, ja nyt olemme tässä.

    Suomen itsenäisyyttä pidetään myös minusta liikaa itsestäänselvyytenä, sillä asiat voisivat olla aivan päälaellaan, ja elämä paljon karumpaa. Suomi on hieno maa, ja täällä on hyvä elää. Suomi on kokenut sata vuotta, joista on jäänyt muistot ihmisille ja itse maalle, mutta tässä sitä ollaan, kaikesta selvinneenä ja hyvinvointivaltion edustajina. Hyvää syntymäpäivää 100-vuotiaalle Suomelle, ja ihanaa joulunodotusta sulle, Aada <3 huikee tää postaus!

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua Pihla, kiitos ihan älyttömästi! Ihana kommentti, puhut ihan täyttä asiaa tuossa että Suomea pitäisi arvostaa enemmän. Tosi usein kohtaan ihmisiä jotka ei edes tiedä Suomen historiasta yhtään mitään, eivät ole tietoisia menneisyyden taisteluista tai vaikeuksista. Tekisi mieli vähän selventää asioita tällaisille ihmisille, Suomi ansaitsee sen arvostuksen.

      Kiitos vielä ihan suunnattomasti kehuista! <3 Ihana kuulla, että onnistuin tekemään novellista mielenkiintoisen, pitkään mietin millä teemalla lähden kirjoittamaan, ennen kuin päädyin sitten tähän. Loistavaa jos valitsin oikein ja novelli miellytti! <3

      Poista
  2. Ihana tapa kunnioittaa Suomen itsenäisyyspäivää, tosi kaunis teksti!♡ Mulle tulee niin ylpeä olo Suomesta lukiessani tätä ja muita itsenäisyyspäivään liittyviä tekstejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos! <3 Suomi on kyllä jotain mistä saa olla ylpeä, en itse rehellisesti sanottuna sitä aina muista ellei joku hieman ravistele hereille! Tällä kertaa onneksi itsenäisyyspäivä niin teki. <3

      Poista
  3. Taas kerran ihan mahtava novellinpätkä! <3

    ponivoimatpelissa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Todella ihana novelli jälleen! Hyvin oot sekoittanut tarinaan nykyisyyden, tämän hetken ja menneisyyden Suomen historiasta.
    Oikein rauhallista itsenäisyyspäivää sulle 🇫🇮💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos, ihana kuulla että novelli miellytti! <3

      Poista
  5. Aada, tää on ihan upea. Vetää sanattomaks, oot ihan huikeen hyvä. Kiitos 🙏🏼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan käsittämättömän iso kiitos! <3 Tällainen palaute vasta sanattomaksi vetääkin!

      Poista
  6. Yleensä en novelleista niinkään välitä, mutta tämä oli hyvä! Hyvin selkeästi kirjoitettu ja kivaa tekstiä muutenkin! Tämmösiä voisi useamminkin olla täällä.

    iidunhevoselamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! Olen pyrkinyt aina säännöllisin väliajoin tiputtelemaan tännekin näitä novelleja ;)

      Poista
  7. Ihana teksti❤ sä osaat kirjottaa!

    VastaaPoista