Muut sivut

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Toinen adventti: Joulutarina II

Luoksemme on saapunut tällä kertaa toinen adventtisunnuntai. Tämä taas tarkoittaa sitä, että viikko sitten aloittamamme joulutarina (ensimmäinen osa) saa jatkoa! Nyt en aio selitellä alkuun yhtään tämän enempää, nauttikaa tarinamme jatkosta ja uusista, jännittävistä käänteistä, sekä jopa uudesta henkilöstä! Tämä osa kuljettaa teidät jo aivan toiseen maailmaan, maailmaan, josta toivottavasti löydätte iloa tähän joulukuiseen sunnuntaihin! 



Teresa heräsi hätkähtäen. Hetken kaikki tuntui jo olevan täysin normaalia - hän tunsi olonsa lämpimäksi, alusta jolla hän makasi oli pehmeä. Aivan kuin kotona sängyssä jokaisena aamuna. Teresa ei avannut vielä silmiään, hänen päässään pyöri omituisia muistikuvia edelliseltä illalta. Hän oli aivan varma käyneensä vanhainkodilla, hän muisti lähteneensä sieltä. Pian sen jälkeen ajatukset kuitenkin puuroutuivat: Oliko hän eksynyt? Sellainen tunne hänellä oli, mutta kuinka hän oli löytänyt takaisin kotiin? Hakiko joku hänet kotiin, vai oliko hän itse väsyneenä ja kylmissään horhoillut kotiin ja omaan sänkyynsä? Vai oliko hän kenties ollut vanhainkodilla ollenkaan, mummon kanssa käyty keskustelukin oli niin kummallinen. Jos kaikki olikin vain unta.
   
Teresan ajattelu keskeytyi, kun hän tunsi naamalleen tippuvan jotakin kylmää - erittäin kylmää. Hänen silmänsä rävähtivät auki ja käsi lennähti pyyhkimään lunta pois nenän vierestä. Hän ei ollutkaan omassa sängyssään. Katsoessaan ympärilleen hän huomasi makaavansa syvässä lumihangessa. Myrsky oli tiessään, taivas oli täysin kirkas ja sininen, aurinkokin levitteli säteitään kohotessaan ylemmäs taivaalle. Teresa kiinnitti huomionsa erääseen seikkaan, joka hyvin nopeasti alkoi häiritsemään häntä; Jos taivaalta ei satanut lunta, eikä hän ollut liikauttanut päätänsä, mistä lumi oli tippunut hänen naamalleen? Hän käänsi poskensa lumihankeen katsoen suuntaan, josta lumi oli lennähtänyt.
   Teresan vasemmalla puolella, vain muutaman metrin päässä hänen kasvoistaan, oli kengät. Harmaat huopatossut, joiden kärkiin oli pakkautunut lunta. Hän antoi katseensa kulkea ylöspäin pitkiä, melko hinteliä jalkoja. Hahmolla oli huopatakki, myöskin harmaa, käsissä oli ruskeat nahkatumput, joiden reunoilta pilkotti lampaankarvavuori. Kaulassa hahmolla oli melkein musta huivi, sen reunan yläpuolelta taas pilkottivat silmät ja vaaleat hiukset. Sellaiset juuri sopivan mittaiset pojalle, sillä hahmo tosiaan oli poika.
   "Ai, olet sittenkin vielä elossa", poika tokaisi. "Meinasin jo lähteä rahtaamaan sua piiloon metsään, iskä ei olisi tykännyt jos kuusikedolla olisi makoillut ruumis tyhjänpanttina." Hän jatkoi kepeällä äänensävyllä ja astui muutaman askeleen eteenpäin, hävittäen välimatkan Teresaan. 
   "Autanko sut ylös?" poika kysyi ja ojensi kättään kohti edelleen maassa makaavaa Teresaa.
   "Älä ihmeessä, tässä on niin mukavaa", Teresa paukautti löydettyään aivoistaan taas keskuksen, joka ohjaa sanoja ja toimintakykyä. Hän tarttui kuitenkin pojan käteen ja kampesi itsensä ylös pojan vetäessä kevyesti. 
   Päästyään ylös hän seisoi hyvin lähellä tätä kummallista poikaa, niin lähellä että pystyi näkemään pojan silmissä vilahtelevan ilkikurisen tuikkeen. Poika oli yllättävän pitkä, paljon pidempi miltä hän oli maassa makaavan Teresan silmin näyttänyt.
   "Ei mutta oikeasti. Mistä sä olet päätynyt makaamaan keskelle meidän kuusifarmia, varsinkin kun ei sun ympärillä näkynyt yhtään jalanjälkeä - ainakaan ennen kun mä tulin. Taivaastako sä putosit?" poika lisäsi viimeisen heiton lauseensa perään jälleen pilke silmäkulmassa.
   "Sun pitää päättää haluatko esittää vakavan kysymyksen, vai kiusata neitoa hädässä", Teresa kivahti takaisin. Häntä ärsytti, ärsytti tämä tuikituntematon poika, jäljettömiin hävinnyt myrsky, paikka jota hän ei ollut aivan varmasti ikinä nähnyt, sekä yleisesti se fakta, ettei hän ollut herännyt lämpimästä sängystään ja päässyt hakemaan kupillista kuumaa kahvia. "Sitäpaitsi, missä tämä teidän kuusifarmi oikein sijaitsee? Sellaista ei meidän kulmilla tietääkseni ole", Teresa jatkoi vielä. Hänen puheissaan oli järkeä, sillä siellä mistä hän tuli, ei todellakaan kuusifarmeja jokaisen kulman takana ollut.
   Teresan äksyily vain nauratti poikaa, hän tosin yritti peittää tämän ilmeisen huonolla menestyksellä. "Me ollaan nyt aivan kylän ulkopuolella. Missä sun kulmat ihan tarkalleen ottaen sijaitsee? En muista että olisin nähnyt sua täälläpäin ennen. Ikinä. Koskaan. Kyllä mä muistaisin, sun takki ja kengät nimittäin näyttää siltä että sä olisit oikeesti tipahtanut tänne toisesta universumista tai jotain, vähintäänkin", poika selitti nyt jo hieman vakavammalla, kiinnostuneella äänellä. Hän lähti kävelemään ilmeisesti omia jalanjälkiään pitkin takaisin suuntaan, josta hän oli mitä ilmeisimmin tullut. 
   Teresa jäi seisomaan paikoilleen hetkeksi ymmärtämättä, kuuluiko hänen lähteä seuraamaan poikaa vai jäädä paikoilleen, kunnes poika huikkasi olkansa yli: "Hei, oletko sä tulossa?" Teresa kipitti välimatkan upeen ja alkoi kävelemään pojan rinnalla.
  "Mun nimi on muuten Hugo", poika tokaisi ohimennen heidän kävellessä. Hän vilkaisi Teresaa, joka huomasi nyt vasta kuinka kirkkaan siniset silmät pojalla oli.
   "Teresa", töksäytti Teresa, tietämättä mitä muutakaan sanoa. Jostakin syystä tämä vastaus sai Hugon silmät tuikkimaan vielä hieman enemmän, ja Teresa oli aivan varma, että poika hymyili huivinsa takana. 
   "No, Teresa. Jospa nyt matkamme kuluksi kerrot, mikä mahdollistaa minulle tämän suuren kunnian kävellä kanssasi kohti kotia. Äiti tarvitsee jonkun muun jota yliruokkia ja hoivata, kukaan siinä talossa ei enää jaksa sen naisen hössötystä. Sä taas näytät siltä, että saattaisit tarvita vähän lämpimämpää ja kuivempaa vaatetta päälle ja jotain lämmintä juotavaa, ruokaakin ihan takuulla saat." Katsoin häntä kysyvästi. "Sun kädet näyttää siltä ettei sun sormet enää liiku ja vaattees näyttää siltä, että oisit maannut koko yön lumihangessa, mitä mä tosin alan pitämään nyt jo ihan todennäköisenä vaihtoehtona", Hugo selvensi nyt jo hiljaa nauraen. 

Heidän kävellessään Teresa koki parhaaksi vaihtoehdoksi selittää Hugolle koko edellisillan tapahtumat. Kiusoitteleva pilke pojan katseessa muuttui mietteliääksi ja kiinnostuneeksi selityksen edetessä ja kun Teresa lopulta pääsi loppuun, poika pysyi pysyi pitkään hiljaa. Lopulta Hugo oli viimein aikeissa avata suunsa, kun heitä vastaan käveli erittäin kummallisen näköinen mies. Lyhyt ukko, jolla oli pitkä parta ja kokopunainen asu. Hän nosti kätensä ja tervehti ilmeisesti Hugoa, kun Teresa taas yritti sisäistää juuri näkemäänsä. Hän ei voinut itsellensä mitään, vaan hän oli pakko kysyä vieressä kävelevältä pojalta: "Hugo... Eihän tuo vain ollut tonttu?"
  Hugo nauroi, ensimmäistä kertaa nauroi kunnolla. Hän nauroi kovaa, sellaista naurua joka saa kaikki muutkin hyvälle tuulelle. Teresa oli aivan varma, että oli tulossa hulluksi. Hän ei ollut varma mikä oli totta ja mikä ei, ja nyt hän vielä vakavissaan oletti tonttujen kävelevän kaduilla. Hän tunsi kasvojansa kuumottavan poskille nouseen punan takia.
   Kun poika lopulta lopetti nauramisen, hän kääntyi kohti Teresaa, ja puuskahti iloisesti: "Vannon sinulle, että tähän aikaan vuodesta sinä et löydä tonttuja mistään muualta kuin pajalta!"
   Teresa ei ehtinyt edes sisäistämään pojan juuri sanomaa lausetta, kun he kääntyivät kulmasta ja kylä, josta Hugo oli puhunut, levisi heidän eteensä koko komeudessaan.


Toisen adventin joululaulusuositus:
Haloo Helsinki - Joulun kanssas jaan

Ihanaa, rauhallista, toista adventtia tasapuolisesti ja jokaiselle!

5 kommenttia:

  1. Äääh, tää loppui taas niin jännään kohtaan! Tosi hyvä ja mukaansatempaava tarina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ensi sunnuntaita odotellessa! ;) Ihana jos tykkäät!

      Poista
  2. Alkuun mietin, ettämiten muistaa edellisen osan lopun, kun tää tarina alkaa. Mutta hyvin pysyy tarinassa mukana, vaikka viikon tauko onkin. Todella mielenkintoinen jatko ja varmasti kokonaisuudssaan mahtava tarina.
    Mun kommentit on varmaan aina yhtä ylistäviä ja samaa toistavia, mutta niin se vain on, kun en keksi mitään muutakaan, kuin kehua tarinoitasi! :)

    VastaaPoista
  3. Ootpas sä hyvä kirjoittamaan! Tää oli todella mukaansa tempaava tarina! Luin muutaman ekan rivin ajatuksella, ettei tarinat ole mun juttu, mutta sitten päädyin lukemaan ykkösosaa ja jatkoin tämän osan lukemista :D Harvinaisen hyvä tarina siis! Innolla odotan jatkoa :)

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Nyt vasta ehdin lukemaan tämän, ja vitsit oli hyvä! Onneksi kohta on taas sunnuntai ja saa lukea lisää. Ja tuo biisi on ihan paras :)

    VastaaPoista