Muut sivut

lauantai 24. helmikuuta 2018

Mä oon vain ihminen

"Mutta mä oon vain ihminen
Ja mä loukkaannun kun mä putoan
Mä oon vain ihminen
Ja mä hajoan ja mä romahdan"

Christina Perri - Human


  
Tällä hetkellä olen varma yhdestä asiasta: Tämä postaus tulee olemaan minulle se kaikista vaikein. Vaikeampi kuin jo ihan liian kauan sitten julkaistu Loppu, vaikeampi kuin yksikään epäonnistuminen josta olen joutunut kirjoittamaan. Olen lykännyt tämän postauksen kirjoittamista pitkään, välillä hyvästä syystä, välillä vain siitä etten ole yksinkertaisesti pystynyt, mutta nyt koen, että on tullut oikea aika kertoa tämä kaikki. Suurin syy tähän on varmaankin se, että olen tällä hetkellä "ihan ok". Voin kirjoittaa niin, etten ole aivan tunneryöpyn vallassa, eikä koko postauksesta tule pelkkää itseni syyllistämistä ja itkun valtavaa ryöppyä - sen aika on myöhemmin. Tänään minä kirjoitan järkevästi ja kerron siitä, kuinka loppu alkoi, kuinka se eskaloitui, ja lopulta, lopun lopussa, ajoi minut epätoivoisiin ratkaisuihin.

Aion aloittaa kaikista vaikeimmalla lauseella. Sen ääneen sanominen on aivan suunnattoman hankalaa, mutta näköjään kirjoittaminen vielä monta kertaa vaikeampaa: Olen nyt tässä kohtaa tuijottanut ruutua kaksikymmentä minuuttia kykenemättä jatkamaan. En keksi miten tätä voisi kaunistella, kirjoittaa nätisti, tai pohjustaa, ehkä se pitää vain sanoa. Tämä blogi ei kohta enää kerro Wonysta, sillä Wony, minun paras ystäväni, erikoisin hevonen kenet olen koskaan kohdannut, on ollut jo hetken hiljaisessa myynnissä ja siirtyy nyt viimein pakon sanelemana julkisille markkinoille. 

Siinä se. Tekisi ehkä vähän mieli hakata päätä seinään, kiljua, tai vaikka itkeä tirauttaa, mutta en tee niin koska päätin kirjoittaa nyt fiksusti, järkevästi, perustella ja selittää. Se on ihan todella todella vaikeaa, mutta yritän tehdä sen, sillä te ansaitsette tietää ja minun täytyy selvittää oma pääni. En tiedä mistä tämän tilanteen avaaminen pitäisi aloittaa, en todellakaan tiedä, sillä en osaa millään tavalla järjestää tai priorisoida päässäni tällä hetkellä jyllääviä asioita. Tuntuukin siis ehkä helpoimmalta aloittaa siitä, mistä tämä lähti - matkata kauas vuoden 2016 syksyyn.


Syksyllä 2016 Wony vaihtoi tallia ja minun oma arkeni muuttui aivan suunnattomasti raskaammaksi. Sen sijaan että olisin voinut kävellä tallille koska tahansa viidensadan metrin matkan ja halutessani voinut olla tallilla vain puolen tunnin ajan, minun täytyi nyt varata ja käyttää aivan koko iltani talliin. Tulin koulusta varttia yli kolme, lähdin tallille puoli neljä tai puoli viisi, ja palasin kotiin puoli kahdeksan, tai jopa vasta puoli kymmenen aikoihin. Tällöin minä aloin tekemään läksyjä, lukemaan kokeisiin, ja söin mahdollisesti ensimmäistä kertaa lounaan jälkeen. Mitä enemmän tekemättömiä asioita kertyi sitä myöhempään minulla meni iltaisin, syksyn edetessä tilanne paheni entisestään. Kun aikaa ei ollut, aloin ottamaan sitä elintärkeistä asioista, kuten nukkumisesta ja syömisestä. Minä väsyin, pahasti. Ja sitten se vaikuttikin jo mieleen, ja minä väsyin myös henkisesti.

Minun tekee pahaa edes palata siihen talveen, silloin kaikki oli pahimmillaan. Paniikkikohtauksista tuli jokapäiväinen helvetti, unta ei saanut stressin takia, painajaiset valvotti, kuumetta oli koko ajan. Kroppani kävi ylikierroksilla. Öisin en enää saanut asioita aikaan vaan makasin lattialla haukkoen henkeä itkien, miettien kuinka minä ratkaisen tämän niin, että kaikki kääntyy parhain päin. En halunnut luovuttaa, koska minä rakastin. Ihan hirveästi. Rakastan edelleen.

Sitten kului aikaa, kevät tuli, Wony oli tammikuun muualla ja sain rauhoittua ihan vähän. Sen jälkeen keväällä aikatauluani kevennettiin niin, että kävin tallilla vain maanantaina, perjantaina ja viikonloppuna, se helpotti, mutta kun Wony alkoi keräämään liikaa virtaa oli minun pakko siirtyä taas päivittäiseen tallielämään. Ja loppukevään se olikin jopa ihan tosi hauskaa. Koulu oli vähän helpottanut, asiat järjestyi, sitten tuli kesä. Kesällä kaikki oli helppoa ja kivaa, rentoa, ei tarvinnut stressata. Mutta yllättäen, elokuussa alkoi taas koulu. Ja sitä seurasi päätökset ja tekijät, jotka johtivat virallisesti tähän.

Nyt minun yhdeksännen luokkani aikana tästä kaikesta tuli liikaa. Olen aina ollut ihminen joka pystyy tasapainottamaan ihan kaiken, saa korttitalon pysymään kasassa vaikka väkisin. Minun korttitalossani oli monta kerrosta. Tasapainotin samaanaikaan koulua, jossa oli pakko menestyä tulevaisuuden kannalta - en tiedä moniko teistä tietää, mutta minä olen suoraan sanottuna aika kovan luokan hikke. Elämä olisi varmasti paljon helpompaa jos voisin vain kahlata läpi koulusta, mutta 9.9 keskiarvolla se ei valitettavasti ole mahdollista. Paineita ja odotuksia tulee vähän kaikkialta ja tulevaisuuskin pistää vähän tekemään töitä nyt, mutta siitä minä kerron teille aivan omassa postauksessaan.

Toinen tasapainotettava asia oli musiikki. Se on minun suunnaton intohimo ja on nyt kuluneena syksynä vienyt kaksi arki-iltaa viikostani, mikä on ollut nyt aika raskasta ja hankala yhdistää. Sitten tulee piirtäminen ja blogi, jotka ovat molemmat jääneet nyt aivan heitteille ja taka-alalle. Ihmissuhteillekin pitäisi olla aikaa, kavereita en ole nähnyt kunnolla aikoihin eikä minulla ole antaa hetkiäkään sisaruksille. Tällä hetkellä olen aivan suunnattoman kiitollinen niille ihmisille jotka ovat nyt viime aikoina pakottaneet minut pysähtymään ja vain hengittämään aivan hetkeksi, olen tarvinnut sitä.


Olen oikeasti visualisoinut tämän minun tilanteeni korttitaloksi. Se on pysynyt tasapainossa, hädintuskin, mutta kuitenkin. Ja sitten päälle heitettiin viimeinen kortti, olkoon se sitten kaikki muu mikä tässä on nyt hidastanut ja stressannut, ja sitten koko paska kaatuukin jo kasaan, eikä sitä enää korjata. Kaikki se muu mistä äsken mainitsin kattaa esimerkiksi omat polvi- ja selkäkipuni jotka ovat pahentuneet sietämättömiksi, sekä meidän perheen taloudellisen tilanteen. Kaikki pysyi kasassa pitkän aikaa, mutta sitten se romahti. Ihan yhtäkkiä. Eikä minulla ollut varasuunnitelmaa.

Nyt on se aika, kun minä teen teille paljastuksen siitä kaikista isoimmasta tekijästä. Siitä joka varmisti tämän päätökseni. Varmasti moni tietää, että yhteishaku alkoi muutama päivä sitten. Moni ei tiedäkään sitä, että minä olin hakemassa ensimmäisten joukossa ensimmäisenä päivänä, vielä harvempi tietää mihin minä lopulta hain. No. Minä aion palata kotiin, Tampereelle.

Voin nyt kertoa jo sen, että hain Tampereen klassillisen lukion luonnontiedelinjalle. Aion avata teille syitä lisää omassa postauksessaan, mutta se oli oikea päätös. En aio muuttaa Tampereelle, vaan matkustan joka päivä vanhempieni kyydillä Jämsästä kaupunkiin ja takaisin, lisäksi tulen yöpymään paljon esimerkiksi mummollani ja muilla sukulaisilla Tampereella. Tämä voisi olla vielä juuri ja juuri mahdollista Wonyn asuessa Mäntässä, mutta olosuhteet huomioiden ei millään tavalla järkevää. Paluu   Tampereelle mahdollistaa myös sen, että minä pääsen jatkamaan aktiivisesti toista rakastamaani lajia, uimahyppyä, mikä ei olisi millään tavalla mahdollista jos Wony olisi vielä minulla. Nämä ovat niitä valintoja, päätöksiä, kaikista vaikeimpia.


Rakastan Wonya ja ratsastusta ihan hirmuisesti, kaikista eniten, mutta rakastan paljon myös äärettömän montaa muuta asiaa. Äärettömän montaa muuta asiaa, joita en voi saada, jos jatkan Wonyn kanssa. Kaikki tai ei mitään. Voin pitää sen asian, jolla on minulle eniten merkitystä, mutta joka tekee minulle kaikista eniten pahaa, tai voin saada lähes kaiken, musiikin, koulutuksen, kivuttomamman elämän, ihmissuhteet, muut harrastukset, tasaisen talouden ja stressittömämmän elämän, mutta en Wonya. Tekee pahaa sanoa näin, mutta nyt näin kokokuvaa katsoessa minun päätökseni tuntuu ainoalta oikealta. Se tuntuu hyvältä. Helpottavalta. Se tuntuu siltä, kuin kivi otettaisiin pois rinnaltani ja maailman verran painoa pois harteilta.

Tällä hetkellä elämä on vähän hankalaa. En voi edelleenkään millään tavalla hyvin, tiedostan sen. Nukun neljästä kuuteen tuntiin yössä ja ahdistaa, mutta nyt menee jo paljon paremmin. Olen vähentänyt tallilla käymistä, tämä on johtanut siihen että on ihan hirveän syyllinen olo siitä, etten ole Wonyn luona, mutta minun on ihan pakko hidastaa vähän jo nyt.

Wony voi siis hyvin. Sillä on ihan hirvittävästi pakkasvirtaa ja se pitää hauskaa, meillä on hauskaa. Minulla on nyt hiihtoloma ja aion viettää sen alun Helsingissä tätini luona, suunnitelmissa on mm. pakohuoneen testaus, mitä odotan ihan hirveästi! Ei teitä sattuisi videokooste kiinnostamaan reissusta? ;) Aion nyt muutenkin varmaan vähän rauhoittaa itselleni lomaa tallilta ennen loppukevään rutistusta, viettää aikaa minulle läheisten kanssa ja mennä vaikka laskettelemaan, yrittää vähän tasata elämää. Wony saa olla, se tuskinpa siihen kuolee - näin yritän ainakin itse ajatella ja helpottaa sillä omaa oloa. On huono omatunto, kyllä, uskokaa pois, mutta nyt on ihan pakko ajatella itseä. Ihan pienen hetken ajan vain.


Sellaiset avautumiset tähän väliin. Nyt on tavallaan tosi helpottunut olo, teki hyvää purkaa tämä kaikki. Selvennän vielä sen, että Wonyn myynnillä ei ole nyt mikään kiire, vaan etsimme hyvää kotia rauhassa. Jos se löytyy pian, hyvä. Jos ei, minä kestän ja sumplin ja järjestän. Pystyn siihen vielä hetken.

Mä en osaa nyt yhtään päättää tätä postausta. Tässä ei ollut mitään tarinaa, ei opetusta, ei juonta. Kerroin vain. Tiedostan sen, että tämä postaus ja tämän päätöksen julkistaminen saattaa hyvinkin mahdollisesti tuoda minulle paljon kuraa niskaan, mutta olen varautunut siihen. Tämä on oikea päätös, niin minun kuin Wonyn kannalta, se riittää että minä tiedostan sen. En hakemalla hae teidän hyväksyntäänne, sillä en sitä tarvitse. Tsempit saavat aina jaksamaan ja vertaistuki auttaa eteenpäin, mutta minä olen päätökseni nyt tehnyt. Se on tämä.

Minä valitsen nyt viimein itseni, vaikka se kuulostaakin erittäin itsekkäältä. Olen ollut tässä tilanteessa kauan, käyttänyt tähän kokonaisen jakson elämästäni ja nyt minun on aika nähdä, mitä muuta siellä on. Ratsastusta en lopeta missään nimessä. En ole kävelemässä pois, otan vain askeleen taaksepäin. Suljen kirjan, allekirjoitan sen, hyväksyn sen osan elämääni ja jätän sen taakse. En unohda, en ikinä, en missään nimessä. Tämä on antanut minulle aivan suunnattomasti, mutta ottanut enemmän. Enkä minä voi elää näin kun tiedän, että voisin olla onnellisempi, asiat voisi olla paremmin.

On totta, että tämä päätös rikkoo minut ihan kokonaan, melkein lopullisesti, enkä tiedä kuinka siitä loppujen lopuksi selviän kun se eläin minulta oikeasti lähtee. Mutta tiedän sen, että jos en lopeta nyt, pian jäljelle ei jää enää mitään rikottavaa. 


Mikä on ollut sinulle kaikista vaikein päätös?
Kiinnostaisiko sinua video Helsingistä?

16 kommenttia:

  1. Tsemppiä aada! Olet rohkeimia ja urheimpia ihmisiä joita tiedän. Sinä olet vahva, sinä jaksat❤

    VastaaPoista
  2. Paljon tsemppiä sulle! Sun oma vointi on varmasti se tärkein tässä nyt, toivottavasti W saa aktiivisen ja mukavan kodin, kun teiltä lähtee😊

    VastaaPoista
  3. Voi, Aada, tämä oli todella paljon tilannetta avava postaus, joskus on vain ajateltava itseään, omaa hyvinvointiaan ja luopua hevosesta (tai jostain muusta harrastuksesta). On ollut todella hienoa seurata sun ja Wonyn matkaa, olet kirjoittanut niin hyvin ja rehellisesti hyvistä ja vaikeista hetkistänne.

    Mä ainakin ymmärrän päätöstäsi todella hyvin, ihmettelen myös sitä kuinka hyvin olet jaksanut, kun noin rankkaa on ollut, ainakin tämän postauksen perusteella. Ota ihmeessä aikaa itselllesi. Joskus vain on pakko tehdä vaikeita, kipeitä päätöksiä, sitä se elämä on. Valtavasti tsemppiä sulle, toivottvasti saat koulupaikan. Oikein rentouttavaa hiihtolomaa, nauti siitä täysin.

    Videopostasu voisi kiinnostaa, sekä muuta kouluun liittyvät yms jutut myö kiinnostaisivat. Ja myös se, että miten tämä blogi jatkuu. oikein mukavaa kevättä sulle.

    https://hevostytonelamaax.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi aivan ihanasta kommentista! <3

      Poista
  4. Hurjasti voimia!
    Vähän samoja fiiliksiä pinnassa: minunkin rakkain hevosystävä lähtee toiselle puolelle Suomea ihan muutaman viikon sisään, joten mun on helppo samaistua. Tuo oli kuitenkin varmasti oikea päätös, toivotaan vain että Wonylle löytyy juuri se oikea välittävä koti. Tämän jälkeen saat varmasti hengähtää rauhassa ja keskittyä muihin asioihin. Ainahan sitä hevosen hamkkimista voi harkita uudelleen myöhemmin!

    Tsemppiä kuitenkin tulevaan aikaan ja elämään. Kaikki järjestyy, ihan varmasti! <3

    www.ninnujaviivi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ihan hirveästi tsemppiä sullekin! Kiitos ihanasta kommentista <3

      Poista
  5. Tuo kuulostaa aivan oikelta ratkaisulta. Sulla on ollut tosi vaikeaa ja on hyvä, että nyt kuuntelet itseäsi. Tsemppiä sulle vielä♥ Video ois mukava!

    VastaaPoista
  6. Tsempit Aada! Teit vaikean, mutta varmasti oikean päätöksen. Ratsastusta ei kannata, etkä saakaan lopettaa! Uskon, että monella tuntihevosella on sulle paljon annettavaa. Nautit muusta elämästä. Kerkiäähän sitä vanhempanakin. Nyt nautit ja pidät itsestäs huolen!! ❤ W löytää varmasti hyvän kodin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ratsastus pysyy tietysti mukana elämässä sen mitä vain ratsastamaan ehdin ja pystyn, siihen vain tulee mukaan nimenomaan se vapaus että ei ole pakko jos ei ehdi ja jos ei pysty. Viikottaisille tunneille en aio nyt lähteä, vaan ratsastan hevosia Seppälässäkin itsenäisesti, sekä sitten tietty valmentaudun mahdollisuuksien mukaan muutamalla hevosella! :)

      Poista
  7. Oikea ja rohkea päätös! Tiedän, että tuntuu tosi pahalta erota Wonysta, mutta olet oikeassa siinä, että se voisi äityä vielä peruuttamattomasti pahemmaksi ja sitten ongelmien solmua olisikin jo vaikeampi aukaista. Voimia ja tsemppiä ihan hurjasti kouluun ja kaikkialle muuallekin! :)
    Toivon Wonylle onnellista jatkoa ja hyvää kotia, ja toivottavasti saat sitten uudelta omistajalta kuulumisia säännöllisin väliajoin. Wony on varmasti sinulle kiitollinen kanssasi viettämästään ajasta, kuten sinäkin olet sille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan suunnattoman iso kiitos ihanasta kommentista Siiri. <3

      Poista
  8. Olet rohkea, tsemppiä sulle kamalasti! Toivottavasti kohtaatte Wonyn kanssa. Vaikeita valintoja tulee ja menee, joskus tälläiset valinnat tulevat puskista ja oikeat vaihtoehdot eivät välttämättä ole kaikista miellyttävämpiä. Voimia ❤

    Video olisi tosi kiva :)

    VastaaPoista