Muut sivut

tiistai 15. toukokuuta 2018

Yhden tarinan loppu on toisen alku // Blogin osoite muuttuu!


Nyt on luvassa vielä yksi postaus, joka on minulle todella vaikea kirjoittaa. Tämä jää omalla tavallaan tämän blogin viimeiseksi postaukseksi, tähän päättyy tietyllä lailla reilusti yli kolmen vuoden tarina. Mutta kun yksi ovi sulkeutuu, aukeaa toinen - vaikkapa sivuovi. Tai ikkuna, tai vaikka kattoluukku. Tai jos ei, niin seinät kaatuu. Joka tapauksessa pointti on nyt siinä, että kun tämän blogin elämänkaari on saavuttanut sen lopun, voin rakentaa sen päälle jotain uutta. Yhden loppu on toisen alku.

Minä olen nyt kirjoittanut hevosblogia, jonka viimeisin oikeasti hevosiin liittyvä postaus on julkaistu lokakuussa. Hevosista, Wonysta, kirjoittaminen ei ole tuntunut luonnolliselta enää pitkiin aikoihin. Luonnolliselta on tuntunut avarakatseinen pohdinta, novellien kirjoittaminen, omasta elämästäni kertominen, sekä asukuvien julkaisu, mutta ne eivät taas olisi pitkällä juoksulla sopineet tämän blogin kategoriaan. Sitten on ollut hiljaista, sillä en ole voinut puhua siitä mistä puhua haluaisin, kun taas asia josta minun pitäisi kirjoittaa ei tunnu enää hyvältä. 

Tämä blogi on ollut minulle todella pitkään kuin toinen koti, tärkeimpiä keinoja minulle toteuttaa itseäni - voitte siis kuvitella kuinka pahalta on tuntunut, kun en olekaan voinut antaa itseni tehdä sitä.

Nyt koittaa siis suuri muutos tähän kaikkeen. Se on hyvä toteuttaa nyt Wonyn myynnin ohella, sillä pian minulla ei enää edes ole hevosta josta minun pitäisi kertoa - ironista, etten ole tätäkään puoleen vuoteen tehnyt. Wonya ei ole vielä myyty, se on edelleen minulla, mutta tämä muutos koittaa nyt. Wonysta tulkoon vielä yksi viimeinen postaus, sinä päivänä kun se minulta lähtee, mutta on sanomattakin selvää, että meidän tarina on nyt tältä osaa melkolailla taputeltu. Esirippu sulkeutuu kaikkeen julkiseen toimintaan sosiaalisessa mediassa meidän osalta.

Askel Lähemmäs Unelmia -blogi on siis tullut tiensä päätökseen. Muutamien päivien kuluttua tämä blogi sulkeutuu, ja kun te sen siitä taas parin päivän päästä voitte avata, on vastassa jotakin aivan muuta. Uusi ulkoasu, uusi osoite, uusi nimi. Hevoseton banneri, uudistuneet välilehdet ilman Wonyn kuvaa. Varmasti tulen muuttamaan todella monta postausta yksityiseksi, en ole vielä päättänyt muutanko kaikki, vai vain osan. Se jääköön nähtäväksi.

Aion siis jatkaa uuden blogini tämän vanhan pohjalle. Mietin pitkään kokonaan uuden aloittamista, mutta sitten pysähdyin hetkeksi: loppupeleissä sisältö ei tule edes muuttumaan niin paljoa. Kuten jo mainitsin, tämä blogi ei ole kertonut hevosista enää pitkään aikaan. Käytännössä tämä muutos tarkoittaakin vain sitä, että voin hyvällä omatunnolla kirjoittaa niistä asioista, joista olen jo pitkään täällä kirjoittanut. Novelleja, kirjallisuutta, urheilua, valokuvia, sekä pohdintaa elämästä ja kuolemasta. Elokuvia, ostoksia, matkustelua, videoita. Samat vanhat aiheet uudella pohjalla, vapaana. En tiedä teistä, mutta minusta se kuulostaa aivan hemmetin hyvältä.

Jatkossa tämän blogin siis löytää osoitteesta: www.uimahyppaajanpaivakirja.blogspot.fi ja blogin nimi tulee olemaan Uimahyppääjän Päiväkirja. Nimeäkin avataan varmasti todella paljon lisää tulevaisuudessa, mutta tiivistetysti: Pian minä olen taas uimahyppääjä, ja tämä on minun päiväkirjani. Yksinkertaista, mutta persoonallista. Osa minua. 

Tämä muutos tulee tapahtumaan muutamien päivien, ehkä viikon sisällä, uudelleen blogi aukeaa teidän silmillenne muutamien viikkojen päästä. En voi tietenkään vaatia teitä jäämään, sillä varmasti moni on ollut täällä vain Wonyn, tai hevosten takia. Iso muutoshan tämä on, mutta jos teillä on pienintäkään mielenkiintoa seurata ihan uutta tarinaa, niin jääkää ihmeessä, katsokaa miltä se vaikuttaa. Entinen tarina kertoi Wonysta, uudesta en ole edes varma. Kuulostaa ihan kauhean itsekkäältä sanoa näin, mutta varmastikin aika pitkälti, tai ainakin enemmän, minusta. 

Nyt minä voin enää kiittää ja kumartaa, muuta tässä tehtävänä taida enää ollakaan. Matka oli pitkä ja kiitän teitä mukana kulkemisesta, taputtakaa itseänne olkapäälle minun puolestani. Minä olen täällä edelleen, täysin sama ihminen, mutta ilman Wonya. Neiti olkoon päätähtenä vielä yhdessä postauksessa, sen jälkeen hän jääkööt hiljaisuuteen. 

Minä taas... No, niin. Sanotaanko vaikkapa niin, että hiljaisuus on nyt minun osaltani ohi. Minulla on taas pian muutama sananen sanottavana.



Kiittäen

--Aada


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti